Näyttävätkö tilanteet tutuilta? Hauskat sarjakuvat kiteyttävät kaiken oleellisen parisuhteesta

Lukuisat pariskunnat voivat samaistua sarjakuvataiteilijan luomiin kuviin, jotka kuvaavat erinomaisella tavalla parisuhteen oudoimpia hetkiä. 

Jokainen parisuhteessa oleva tai joskus parisuhteessa ollut tietää, että aina kaikki ei suju kuin elokuvissa. Täydellisen arjen sijaan eteen tulee mutkia ja kolhuja. Newyorkilainen sarjakuvapiirtäjä Catana Chetwynd on nyt kiteyttänyt oman parisuhteensa epätäydelliset, hauskat ja melko oudotkin tilanteet kuviin, joiden piti jäädä ainoastaan hänen ja hänen miehensä välisiksi ilonaiheiksi. 

Kuvat olivat kuitenkin miehen mukaan onnistuneet niin hyvin, että hän kehotti Chetwyndia julkaisemaan kuvat suuremmalle yleisölle. Nykyisin naisen luomuksia voi seurata muun muassa suositulta Instagram-tililtä @catanacomics. 

Kuvat näyttävät parisuhteen hilpeän puolen 

Mies oli oikeassa kuvien puhuttelevuudesta, sillä kuvat nousivat nopeasti suureen suosioon.

– Sarjakuvia ei koskaan tarkoitettu julkaistaviksi. En todellakaan uskonut niiden menestyvän, ja olen todella hämmentynyt saamastani palautteesta, Chetwynd kertoo.

Kommentoijat ovat kehuneet etenkin kuvien todenmukaisuutta, eli juuri sitä, mitä nainen halusikin kuvillaan välittää. Hän halusi näyttää kuvien avulla parisuhteen hilpeän ja söpön puolen, johon kaikki parit voivat samaistua.

Pystytkö sinä samaistumaan seuraaviin tilanteisiin omassa parsisuhteessasi? 

Sitä sanotaan, että läheisyys kasvaa suhteen edetessä...

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Voiko tätä kutsua jo läheisyyden kaipuuksi? 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Huomiota, tänne heti nyt! 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Yhteinen huumorintaju on tärkeä asia. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Lasten vastaukset rakkaudesta ovat vähintäänkin yhtä hauskoja kuin nämä sarjakuvat. 

Lue myös:

    Uusimmat