Nauta raahautui riimussa tiellä satoja metrejä – eläimen lyhyt elämä päättyi surullisesti

Poliisi on saanut tutkinnassa loppusuoralle tapauksen, jossa hieho  sai vammoja kuljettamisen epäonnistuttua. Eläin teurastettiin heti tapauksen jälkeen.

Välikohtaus sattui Hartolassa viime elokuussa, kun kaksi hartolalaismiestä oli lähtenyt kuljettamaan kahdeksankuukautista hiehoa hevoskuljetuskärryssä parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevalle tilalle. Tarkoitus oli vaihtaa hieho toiseen nautaan.

Kuljetuksessa käytettiin vuosia aiemmin lainaan saatua hevoskärryä, joka ei ollut lainaajan mukaan edes tieliikennekelpoinen. Se oli katsastettu viimeksi vuonna 2008 ja olisi pitänyt katsastaa yli vuosikymmen sitten. Kärry oli poistettu liikennekäytöstä.

Elisa Aaltola lataa mielipiteensä eläinsuojelun lakiuudistuksesta 2:26
Elisa Aaltola lataa mielipiteensä eläinsuojelun lakiuudistuksesta – "Tämä laki suojelee enemmänkin eläintuottajia kuin eläimiä"

Eläin raahautui riimun perässä hiekkatiellä

Syystä tai toisesta kuljetuksen aikana kärryn sivulla oleva kapea kulkuovi oli auennut. Eläin oli pudonnut ovesta tielle. Hieho oli sidottu päästään kiinni kärryyn pitkällä riimulla, joka oli kiinni kärryssä jykevällä solmulla. Eläinparka jäi raahautumaan riimu varassa kärryn perään.

Miehet eivät olleet havainneet tapahtunutta, ja arviolta joidenkin satojen metrien ajon jälkeen tapahtuneen huomannut sivullinen pysäytti auton menemällä keskelle tietä.

Hieho oli saatu jaloilleen, punnerrettu takaisin kärryyn ja viety määränpäähänsä. Siellä eläimen uudeksi kotitilaksi kaavaillun tilan isäntäväki oli kuitenkin havainnut eläimen vammat ja kieltäytynyt eläimestä.

Kotiin ajettiin pelkällä vanteella

Kauppojen mentyä mönkään eläintä lähdettiin viemään hiehoa takaisin kotiin. Matkalla kuljetuskärryn rengas puhkesi.

– Rengasta ei jääty enää tien päälle vaihtamaan, vaan viimeiset kilometrit mentiin aluksi tyhjällä renkaalla ja lopuksi pelkällä vanteella, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Perillä eläin teurastettiin. Poliisin tullessa paikalle paria päivää myöhemmin teurasjätteet oli hävitetty sekä lihat paloiteltu ja ripoteltu pakastimiin.

”Paraskaan kärry ei paikkaa huolimatonta asennetta”

Poliisin mukaan ei voida varmuudella sanoa, olisiko kärryn katsastus estänyt eläimen surullisen kohtalon.

– Sen voin kyllä varmuudella sanoa, ettei kärryn toimintavarmuutta lisää sen seisottaminen vuositolkulla pellon laidassa, puolet vuodesta horsmien ja toisen puolikkaan hankien ympäröimänä. Toisaalta, paraskaan kärry ei paikkaa kärryn käyttäjän heikkoa ammattitaitoa tai huolimatonta asennetta, poliisi toteaa.

Poliisi on tutkinut tapausta eläinsuojelurikoksena ja eläinkuljetusrikkomuksena. Epäillyt ovat noin 50- ja 60-vuotiaat miehet. Tapaus siirtyy lähiaikoina syyteharkintaan.

Lue myös:

    Uusimmat