Namika Lahti ohitti ToPon, kun Korisliigassa tasapisteissä sijoilla neljä ja viisi olleet joukkueet kohtasivat Helsingissä. Lahtelaiset ottivat 89-83-vierasvoiton.
Kymmenien pallonmenetysten vuoksi rikkonaiseksi mennyt peli eteni kaksijakoisesti: ToPo piti niukkaa johtoa kahdella ensimmäisellä jaksolla, mutta Namika hallitsi kahta viimeistä neljännestä. Vieraat karkasivat jo 16 pisteen johtoon, mutta ToPo nousi loppukirillään vain pisteen päähän toiseksi viimeisellä minuutilla.
Neljännen peräkkäisen voiton ottaneesta Namikasta Augenijus Vaskys nakkasi 29 pistettä, Ville Mäkäläinen 13 ja Vesa Mäkäläinen 12. John Thomas haali ToPolle 21 pistettä ja Alex Wesby 19. ToPon uusi sentteri Shawn Simpson sai aikaan kymmenen pistettä. ToPolta puuttui edellispelin tapaan sairaslistalla ollut takamies Logi Gunnarsson.
- Molemmat joukkueet olivat valmiita pelaamaan, mutta meiltä Vaskys sai ensimmäisenä sai juonesta kiinni. Odotimme, että ToPolla olisi ollut kova kolmas jakso ja satsasimme siihen. Ja se kannatti, myhäili Namikan valmentaja Lars Ekström.
Mestaruuden puolustaja Lappeenrannan NMKY on piristynyt ja noussut kamppailemaan pudotuspelipaikasta kukistettuaan peräperää kaksi kärkikolmikon joukkuetta. Lauantaina LrNMKY kaatoi Hongan ja maanantaina kukistui kotipelissä KTP 96-81.
Peli eteni kotijohdossa lukuunottamatta toisen neljänneksen lopun muutamaa tasatilannetta. Kolmannen jakson lopulla LrNMKY venytti johtonsa kymmenen pisteen tuntumaan, jota kotkalaiset eivät enää tavoittaneet.
LrNMKY:ltä löytyi neljä tehomiestä, kun Steve Smith heitti 29, Michael Cuffee 26, Pasi Riihelä ja Lucious Wagner 16 pistettä. KTP:stä Jermaine Spivey teki jo taukoon mennessä 19 pistettä ja lopulta 25. Jerald Fields pussitti 23 pistettä.
