Kuvittelitko, että WC-pönttö on kotisi bakteerisinta aluetta? Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä pöpöjen määrä tuplaantuu keittiöön mentäessä.
Oletat varmasti, että keittiön lattia, roska-astiat sekä WC ovat täynnä bakteereja ja likaa. Tämä pitää täysin paikkansa, mutta kodin saastaisimpien paikkojen titteli ei kuitenkaan niille kuulu.
Kodin siisteyttä ylläpitävät huonekalut voivat pitää sisällään vaikka minkälaisia saasteita, bakteereja ja jopa hometta! Yhdysvaltailaistutkimuksessa testattiin erilaisten kotien imureita, joista 50 prosentista löytyi ulkoa kulkeutunutta ulostetta. 13 prosenttia imureista sisälsi myös ripulia aiheuttavaa kolibakteeria, ja joka ikisesta tutkimuksen imurista löytyi hometta. Lista ei kuitenkaan lopu tähän – kotisi yllättävissä paikoissa voi muhia monen taudin alku.
Pesukone

Tiesitkö, että yhdestä pesukoneellisesta alusvaatteita irtoaa noin 500 miljoonaa kolibakteeria pesukoneesi sisuksiin? Inhottavat bakteerit voivatkin siirtyä seuraavassa pesukoneellisessa muihinkin vaatteisiin, vaikka asiaa ei päältäpäin voikaan huomata. Sen vuoksi alusvaatteet tuleekin pestä lämpimässä vedessä, ja erimerkiksi pöpöjä tappavaa valkaisuainetta käyttäen.
Tiskikone
Jos seisotat likaisia astioita koneessa parikin päivää, niiden bakteerikanta monistuu. Myös pesukoneen luukun tiiviste voi olla saastunut jopa sieni-infektiolla tai mustalla homeentapaisella kasvustolla. Jos et siis aio laittaa tiskikonetta päälle lähiaikoina, huuhtele lautaset sekä tiiviste miedolla valkaisuaineliuoksella tappaaksesi pöpöt. Muista myös tarkastaa aineen sopivuus ruokailuvälineille.



