Nämä ovat parisuhteen kriisin paikat ja yleisimmät syyt eroon
Parisuhdekouluttaja kertoo, milloin parisuhde tyypillisesti joutuu kriisiin. Myös erojen yleisimmät syyt selviävät.
Pitkässä parisuhteessa kohdataan monia kriisejä.
– Yleensä kriisit liittyvät omaan henkilökohtaiseen kasvuun. Niitä ovat esimerkiksi vanhemmaksi tuleminen, lasten murrosikä ja lopulta tyhjän pesän vaihe – jälkikasvun lähteminen. Silloin kumppaniin pitää tutustua uudelleen, parisuhdekouluttaja Liisa Välilä kertoo.
Irtisanomiset koettelevat nykyään monia parisuhteita – samoin eläkkeelle jääminen, jos ihminen on saanut työstä merkityksen elämäänsä.
– Oma ikääntyminenkin on kriisin paikka. Silloin huomaa, että on ryppyinen eikä seksikään toimi ihan niin kuin ennen.
Ei osata avata suuta
Välilä kertoo, että Itä-Suomen yliopistossa on tutkittu suomalaisten pariskuntien erojen syitä.
– Tyypillisimmin suomalaiset eroavat vuorovaikutukseen liittyvien ongelmien takia. Pariskunnat eivät puhu toisilleen tai koe tulevansa kuulluiksi. Läheisyyttä ei ole tarpeeksi ja kotitöiden alle uuvutaan.
– Merkittävää on, että näille keskeisimmille eron syille voi kaikille oikeasti tehdä jotain, kun hanasioista vain puhuu ajoissa eikä anna niiden kalvaa sisällä vuosikausien katkeruutta. Parisuhteen vaiheisiin kuuluvat niin romanttinen symbioosi, erillistyminen kuin pettymyksen vaihekin, Välilä sanoo.
Päihteet, väkivalta ja uskottomuus ovat eron syinä paljon vuorovaikutusongelmia harvinaisempia.
– Niissä ero on ehkä ollut ainoa vaihtoehto.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Lehtikuva, Colourbox.com
Uusimmat
-
02:00
STT:n vertailu: Tässä ovat suurten ja pienten lukioiden kärkikymmeniköt
-
23:12
Kanadan maastopalot siirtyneet idästä länteen: "Pelottavia aikoja"
-
23:08
Upea maailmanennätys Timanttiliigassa! Firenzen ilta huipentui häkellyttävään suoritukseen
-
22:52
Yhdysvallat välttyi ajautumasta maksukyvyttömyyteen: "Katastrofaalinen talousromahdus vältetty"
-
22:47
Wilma Murto tuloskunnostaan: "Tämä toistaa tuttua kaavaa"
-
22:45
Näin raikui suvivirsi Joensuussa 18000 laulajan voimin!
-
22:36
Wilma Murrolle pettymys Timanttiliigassa
-
22:20
Zelenskyi myöntää: Ukrainasta ei tule Naton jäsentä niin kauan kuin sota jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
22:07
Kesäkuun lumipyry yllätti taksinkuljettajan Saariselällä: "Yrität, että kyllä se kesä vielä tulee tännekin, mutta ei helkatti"
-
22:07
Tallulah Willis avoimena isänsä Bruce Willisin dementiasta: "Tämä on surun alku"
-
21:52
Kapellimestari Hannu Lintu ei unohda Kaija Saariahon musiikin herättämää ainutlaatuista reaktiota New Yorkissa: "Se tunnelma"
-
21:46
Intiassa vakava junaturma: Ainakin 50 kuollut, 500 loukkaantunut
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
20:13
Nainen jekutti poikaystäväänsä lomalla – katoavat uimashortsit aiheuttivat naurunremakan
-
Lataa lisää