Näkökulma: Valtteri Bottas antoi viimein vahvistuksen – ylitsepääsemätön vuori sittenkin kiivettävissä

F1-kauden kolmas viikonloppu antoi viimeinkin vahvistuksen asialle, jota ei olisi tähän kauteen lähdettäessä uskonut kaikista vakuutteluista huolimatta: Valtteri Bottas on todella noussut Lewis Hamiltonin tasolle, kirjoittaa MTV Urheilun Antti Rämänen.

Bottaksen pisteen MM-johdon vaihtuminen Hamiltonin kuuden pinnan etumatkaan on toki mestaruustaistelussa käänne brittikuskin eduksi, mutta sinänsä umpitylsä Kiinan GP antoi ensimmäistä kertaa tällä kaudella todellisen kuvan Mercedes-kaksikon välisestä tilanteesta.

Australian avausviikonloppuna Hamiltonin oli helppo laittaa Bottaksen täydellinen ylivoima kokemansa pohjavaurion piikkiin, ja taas Bahrainissa Bottas perusteli vauhtinsa romahtamista etusiipeen juuttuneella muovipussilla.

Viesti varikkomuurille oli selvä: Hamiltonin olisi paras olla hidastamatta hänen stoppiaan autojen tullessa sekuntien välein varikkoruutuun.

Nyt Kiinassa Bottas onnistui kampeamaan perinteisesti Shanghaissa erinomaisesti ajaneen Hamiltonin alas paalupaikalta lyömällä tälle jauhot suuhun kahdella aika-ajon päätösosion supervedollaan. Tämä suoritus yhtä kaikkien aikojen nopeinta kuljettajaa vastaan oli jättiluokan temppu.

Kisassa Bottas sai ensimmäistä kertaa kauden kolmessa startissa Hamiltonia huonomman lähdön eikä pystynyt pitämään piikkipaikkaansa ykkösmutkaan tultaessa. Se saneli kisasunnuntain kulun täydellisesti, sillä etulyöntiaseman hankkinut kuski pystyy aina kirimään vastaavalla autolla muutaman sekunnin kaulan varsin nopeasti. Näin olisi käynyt myös Bottaksen ajaessa edellä. Kun mitään turva-autoyllätyksiä ei tapahtunut, haastaminen muuttui mahdottomaksi.

Yksi osoitus Valtteri Bottaksen uudesta mentaliteetista tuli Mercedeksen otettua molemmat autonsa kerralla sisään toisella pysähdyskerralla. Viesti varikkomuurille oli selvä: Hamiltonin olisi paras olla hidastamatta hänen stoppiaan autojen tullessa sekuntien välein varikkoruutuun.

Mercedes hoiti tilanteen tyylikkäästi, vaikka asetelmassa haiskahti Hamiltonin voiton varmistaminen. Bottaksen ottaminen varikolle samalta kierrokselta takasi sen, ettei suomalainen vahingossakaan pääse järkyttämään helposti epäilyihin sortuvaa tiimikaveriaan.

(juttu jatkuu videon jälkeen)

Ferrarin hampaattomuus tarkoittaa sitä, että alkukauden perusteella mestariksi on tasan kaksi kandidaattia: Lewis Hamilton ja Valtteri Bottas. Kausi tulee olemaan pitkä ja vaatii Bottakselta virheettömiä viikonloppuja toisensa perään. Hamilton pystyy nostamaan omaa tasoaan tilanteen vaatiessa.

Edessä oleva vuori näyttää silti lumien sulaessa huomattavasti matalammalta kuin mitä se oli vielä paukkupakkasten aikaan.

Lue myös:

    Uusimmat