Nainen testasi koiransa luonnetta erikoisella kikalla – videosta järjetön hitti

Nainen päätti laittaa koiransa luonteen testiin. Pysyykö kananmuna ehjänä kultaisennoutajan suussa?

Kultaisianoutajia pidetään ystävällisenä, tottelevaisena ja hyvin halittavana koirarotuna. Rodun edustajat ovat tyypillisesti hyvin iloisia ja älykkäitä. Eräs nainen päätti laittaa oman lemmikkinsä kiltteyden testiin yksinkertaisella munahaasteella: Pystyisikö koira pitämään kananmunaa suussaan rikkomatta sitä?

Nainen oli nimittäin aiemmin lukenut, että kultaisetnoutajat pystyisivät tekemään tällaisen kananmunatempun. Niinpä naisen koira Sookie sai suuhunsa kananmunan. Haaste kuvattiin videolle.

Videolla jo miljoonia katselijoita

Twitter-käyttäjä laurdreyfuss jakoi videon tätinsä koiran hauskasta esityksestä Twitteriin. Kahdessa päivässä videota on katsottu jo yli kahdeksan miljoonaa kertaa ja jaettu yli kaksisatatuhatta kertaa. Tykkäyksiä sille on kertynyt yli 600 000.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

– Tätini luki netistä, että kultaisennoutajan suu on niin hellä, että se voi pitää kananmunaa suussaan hajottamatta sitä, joten hän kokeili sitä koiralleen, kertoo laurdreyfuss Twitterissä.

Kananmuna ei tosiaan mennyt Sookien suussa rikki. Pieniä vaikeuksia oli vain saada koira luopumaan siitä.

Taitava ja kiltti kultainennoutaja

Kuningattareksi kutsuttu Sookie osaa tosin muutaman muunkin tempun. Omistajan Facebookiin jakamissa kuvissa kultainennoutaja kannattelee nenällään toinen toistaan parempia herkkuja.


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lähteet: Mirror, Twitter, Facebook

***


Lue myös:

    Uusimmat