Näin Pasilan kiskopainajainen eteni: Aggressiivisen miehen silmitön yllätyshyökkäys oli johtaa sivullisen kuolemaan – karjui yössä tappavansa kaikki

Pasilan rautatieasemalla perjantaiyönä sivullisen kiskoille tönäissyt mies uhkasi tappaa uhrin ja paikalla olleet silminnäkijät, kertoo poliisi MTV Uutisille.

Rautatieasemalla olleille entuudestaan tuntemattomille miehille tuli riitaa, jonka seurauksena epäilty tönäisi toisen miehen kiskoille ja yritti potkimalla ja tönimällä estää tämän pääsyä takaisin asemalaiturille.

Päivystävä tutkinnanjohtaja Outi Petersohn-Järvinen kertoo MTV Uutisille, että epäilty, vuonna 1985 syntynyt mies uhkasi tappaa uhrin ja asemalaiturilla olleet silminnäkijät.

– Hän uhkasi tappaa ihan kaikki. Silminnäkijän mukaan hän huusi "Tapan ton, tapan ton, tapan ton".

Uhri pelastui täpärästi

Vuonna 1985 syntynyt uhri selvisi täpärästi junan alta, kun asemalaiturilla ollut toinen henkilö auttoi hänet ylös. Tilanne tallentui VR:n valvontakameralle.

– Siinä oli hyvin pieni aika ennen kuin juna tuli. Kuljettaja oli nähnyt tilanteen etukäteen ja aloitti jo jarruttamisen. Hän ei olisi omin avuin missään nimessä päässyt ylös.

Paikalle hälytettiin vartijat ja poliisipartio.

Poliisi ei ole vielä tavoittanut uhrin pelastanutta henkilöä.

Päivystävä tutkinnanjohtaja toivoo, että pelastaja ottaisi yhteyttä Helsingin poliisin vihjepuhelimeen numeroon 0295 417 931 tai sähköpostitse osoitteeseen analyysi.helsinki@poliisi.fi.

Uhri pahoin järkyttynyt tilanteesta

Petersohn-Järvisen mukaan uhri on pahoin järkyttynyt tilanteesta.

– Hän voi psyykkisesti tosi huonosti, koska on niin järkyttynyt. Hän kertoi käyvänsä lääkärissä, koska ei pysty nukkumaan, kun juna kummittelee koko ajan.

Poliisi pyrkii parhaansa mukaan auttamaan uhria ja on häneen päivittäin yhteydessä.

Tapausta tutkitaan tapon yrityksenä. Epäilty ei ole pystynyt kuulusteluissa sanomaan teolleen mitään motiivia.

Epäillyltä löytyi hallustaan huumeita

Petersohn-Järvisen mukaan epäillyltä löytyi kiinnioton yhteydessä huumausaineita.

– Pieni nyssykkä huumeita löytyi.

Miehen kontolla on aiemmin ollut useita henkeen ja terveyteen liittyviä rikoksia.

– Hänellä on ollut koko kevään aggressiivista käytöstä, minkä takia päätin, että vangitsen hänet. Hän on pidätettynä ja toivottavasti pian tutkinnan vankina.

Epäillyn vangitsemisoikeudenkäynti alkoi tänään kello 12.

Lue myös:

    Uusimmat