Vastavakoilun kerrotaan olleen Palkolle elämäntehtävä. Valtava lottovoitto mahdollisti, että hän pystyi jatkamaan sen tukemista myös oman aikansa tultua täyteen.
Palko päätti käyttää varojaan myös pitääkseen huolta, että Suomen valtion turvallisuuden parissa työskenteleviä muistetaan rahallisesti. Hän perusti vuonna 2015 Artemjeff-Poläkoff-säätiön, jonka pesämunaksi lahjoitti miljoona euroa.
Säätiön tarkoitukseksi kerrotaan tukea Suomen valtion turvallisuuden, sen tutkimuksen tai kehittämisen parissa toimivia ja tehtävässään ansiokkaasti suoriutuvia.
MTV Uutisten tietojen mukaan vuosina 2016–2024 säätiö on jakanut kansallisen turvallisuuden alalla kunnostautuneille henkilöille yhteensä 276 000 euroa. Vuosittain jaetut summat ovat vaihdelleet 10 000 eurosta aina 100 000 euroon asti.
Palkintoja on jaettu vähintään 30 henkilölle. Tunnustuspalkintoja ovat saaneet suojelupoliisin, sisäasiainhallinnon ja Puolustusvoimien alaisuudessa työskennelleet henkilöt. Perusteluissa on mainittu muun muassa henkilöiden nauttima arvostus, pitkä työura, vastuuntuntoisuus, esimerkillinen sitoutuneisuus tehtäviinsä ja erinomainen suoriutuminen niissä. Palkittuja yhdistää säätiön toimintakertomusten mukaan työskentely isänmaan turvallisuuden hyväksi.
Artemjeff-Poläkoff-säätiö
Tarkoitus: "Säätiön on tarkoitus tukea Suomen valtion turvallisuuden, sen tutkimuksen tai kehittämisen parissa toimivia ja tehtävässään ansiokkaasti suoriutuvia henkilöitä sekä tämän aihepiirin tutkimusta ja yhteiskunnallista edistämistä. Tuettavat henkilöt voivat olla alan työntekijöitä, opiskelijoita tai muita yhteisöjä taikka säätiöitä. Tuettavat henkilöt voivat olla myös alalta eläkkeelle jääneitä henkilöitä tai alan tehtävissä menehtyneen henkilön omaisia."
Säätiö jätti jakamasta tunnustuspalkinnot vuonna 2023. Vuonna 2024 se jakoi rahaa jälleen, tällä kertaa 36 000 euroa.
Säätiö lopetti kuitenkin raportoimasta, kuinka monelle ja minkä viranomaisen alaisuudessa palvelleille henkilöille tunnustuksia on jaettu.
Keskimääräinen tunnustuksen suuruusluokka on kuitenkin vuosina 2016–2023 ollut noin 9500 euroa. Joskus se on ollut hieman suurempi tai huomattavasti pienempi, kuten 2500 euroa per palkittu vuonna 2022. Helsingin Sanomien mukaan summat ovat toisinaan olleet kuitenkin suurempia, jopa 30 000 euroa.
Säätiön kerrotaan myös tukevan aihepiirinsä tutkimusta ja yhteiskunnallista edistämistä. Näihin liittyvää tukea säätiö ei raportointinsa mukaan ole toistaiseksi jakanut.
Säätiö arvioi, että myös tänä vuonna tunnustuspalkintoja jaetaan samassa suuruusluokassa kuin edellisenä vuonna. Pitkällä aikavälillä säätiön tarkoituksena on jakaa palkintoja ja apurahoja keskimääräistä omaisuuden nettotuottoa vastaava määrä.
Palkon eläessä tämän ei annettu rajoittaa muistamisia. Esimerkiksi Suomen turvallisuuspoliisin 100-vuotisjuhlissa vuonna 2019 tunnustuspalkintoja jaettiin yhteensä 100 000 euroa yhdelletoista supon palveluksessa kunnostautuneelle henkilölle. Palko lahjoitti koko palkintosumman säätiölle, joten säätiön omaan pääomaan ei mittavaa palkitsemista varten tarvinnut kajota.
Helsingin Sanomien jutussa kerrotaan, että supo on sittemmin ottanut hajurakoa säätiön toimintaan. Supon kerrotaan aiemmin toimittaneen säätiölle ehdotuksia erittäin salaisessa työssään ansioituneista. Säätiön säännöissäkin kerrotaan, että se voi kutsua asiantuntijoita kuultavaksi tehdessään päätöksiä varojensa jaosta, eli käytännössä tunnustuspalkinnoista.
Palko menehtyi huhtikuussa 2024. Helsingin Sanomien mukaan Palko oli töissä, kun hän sai kohtalokkaan sairaskohtauksen.
Hänen tilalleen säätiön puheenjohtajaksi nousi hänen 1960-luvulla syntynyt sukulaismiehensä.
Säätiön säännöissä on todettu, että säätiötä puheenjohtaa Palkon jälkeen hänen suoraan alenevassa polvessa oleva perillisensä.
Sukulinja on vahva teema paitsi säätiön toiminnassa myös sen nimessä. Palkon Käkisalmen venäläiseen sukuun kuulunut isä oli myös sotilasuralla ja vaikutti tiedustelualalla. Artemjeff-Poläkoff-säätiön nimen taustat löytynevät täältä. Geni.com-sukututkimussivun mukaan Palkon isän nimi oli ennen suomalaistamista Poläkoff. Äidin isä taas oli nimeltään Artemjeff.
Säätiön säännöt edellyttävät, että muut säätiön hallituksen jäsenet ovat "toimialalla toimivia tai alalla toimineita asiantuntijoita". Muut säätiön hallituksessa toimivat ovatkin supossa ja Puolustusvoimien tiedustelutoiminnassa pitkään työskennelleitä henkilöitä.
Aiemmin hallituksessa toimi esimerkiksi virastaan pidätetty suojelupoliisin vastatiedusteluosaston päällikkö, joka jäi elokuun alussa viime vuonna eläkkeelle. Hän erosi myös säätiön hallituksesta viime vuonna.
Supon entinen päällikkö Antti Pelttari kertoo, mikä on vakoojien yleisin peitetarina.
Vakoilijoiden paljastaja
Palkoa kiitetään Suomen kaikkien aikojen merkittävimmäksi vastavakoilijaksi.
Palkon muistokirjoituksessa supon historiankirjoittaja, professori Kimmo Rentola, että tämä vaikutti noin 25 agentin paljastumiseen.
Palko erikoistuikin tunnistamaan erityisesti vieraan vallan agentteja, jotka oleskelivat kohdemaassaan peitehenkilöllisyyden turvin.
Hänen tiedetään paljastaneen yhden kylmän sodan ajan tunnetuimman Suomessa tuomioon johtaneista vakoilutapauksista, jossa Tullihallituksen yliaktuaari käräytettiin tietojen vuotamisesta venäläisille. Palko jätti jälkensä moniin muihinkin supon pöydälle päätyneisiin tapauksiin, muun muassa paljastaessaan Suomen vakoiluhistorian tunnetuinta "hunaja-ansaa", niin sanottua Kemiran tapausta. Hänen tietonsa auttoivat myös muiden maiden tiedusteluviranomaisia.
Asian ytimessä.doc: Pohjois-Korean hämärät bisnekset Suomessa
Asian ytimessä.docissa sukelletaan 70-luvulle ja Pohjois-Korean suurlähetystön pimeisiin bisneksiin Suomessa.
Kaikki sai alkunsa, kun muuan liikemies välitti suojelupoliisille tiedon pohjoiskorealaisten epäilyttävästä yhteydenotosta. Liikemiehelle tarjottiin ostettavaksi suurta erää huumausaineita.
Poliisi ryhtyi tarkemmin valvomaan edustuston toimintaa, ja pääsi pian suuren mittaluokan salakaupan lähteille.
19:12Dokumentin voit katsoa maksuttomilla MTV Katsomo -tunnuksilla.