Maanpetosrikoksesta epäilty Antti Pelttari: En kadu

LK Antti Pelttari selin 18062025
Antti Pelttari on kiistänyt rikosepäilyn, mutta sanonut että ei tule valittamaan virasta pidättämisestä rikostutkinnan ajaksi.Lehtikuva
Julkaistu 18.06.2025 13:58
Toimittajan kuva
Katariina Taleva

katariina.taleva@mtv.fi

Pelttari pitää häneen kohdistuvaa rikosepäilyä kohtuuttomana kansliatoimikunnalle lähetetyssä muistiossa.

Virasta rikostutkinnan ajaksi pidätetty eduskunnan pääsihteeri Antti Pelttari kertoo eduskunnalle kansliatoimikunnalle lähetetyssä muistiossa, että poliisitutkinnassa on tuotu esille päätöksiä, joista hän ei ole ollut vastuussa. 

Rikosepäily kohdistuu hänen toimiinsa suojelupoliisin (supo) päällikkönä.

Hänen mukaansa tutkittavat toimenpiteet on tehty ilman hänen myötävaikutusta, 2–4 porrasta alempana supon organisaatiossa.

– Olen hoitanut työtäni parhaan mukaan. Koko tässä tutkittavassa kokonaisuudessa olen itse tehnyt yhden kansainvälisen yhteistyöhön liittyvän operatiivisen linjauksen, jonka tekisin myös tänään. Tästä huolimatta olen näkyvän rikostutkinnan kohteena. Tämä on minusta kohtuutonta, Pelttari kirjoittaa muistiossa.

Pelttari päätettiin tänään keskiviikkona pidättää virastaan eduskunnan pääsihteerinä, sillä häneen ja hänen toimiinsa supon päällikkönä kohdistuu rikosepäily. 

Häntä epäillään virkarikoksesta ja maanpetosrikoksesta. 

Pelttari on kiistänyt epäillyn. 

– Minulle kerrotun mukaan epäily perustuu pääosin siihen, että olisin laiminlyönyt valvontavelvollisuuksiani päällikkönä sekä osin siihen, että olisin toiminut säännösten vastaisesti suojelupoliisin kansainvälisessä yhteistyössä. Katson, että en ole laiminlyönyt valvontavelvollisuuksiani enkä myöskään tehnyt lainvastaisia päätöksiä, Pelttari kirjoittaa kansliatoimikunnalle.

Pelttarin mukaan tutkinnan kohteena oleva supon operatiivinen toiminta on luonteeltaan "jokapäiväistä, jopa rutiiniluonteista", jossa hän ei ollut mukana.

– Roolini päällikkönä ei myöskään kuulunut tehdä päätöksiä tutkinnan kohteena olevan kaltaisessa kansainvälisessä yhteistyössä, Pelttari kirjoittaa.

Lue myös: Halla-aho: Tästä syystä pääsihteeri Pelttari hyllytettiin vasta nyt

"Erittäin vaativa" aika

Muistiossaan kansliatoimikunnalle Pelttari kirjoittaa laajasti tehtävästään supon päällikkönä. Hän kertoo ajan olleen "erittäin vaativaa Suomen kansallisen turvallisuuden näkökulmasta". 

– Suomen kansallisen turvallisuuden tilanne muuttui tänä aikana enemmän ja nopeammin kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen. Useammat muutokset kuuluivat supon toimialaan, Pelttari kirjoittaa.

Hän listaa arabikevään ja sitä kautta terrorismin nousun, Krimin valtauksen, verkkovakoilun merkittävän kasvun ja Venäjän lisääntyneen aggressiivisuuden ja lopulta täysmittaisen hyökkäyksen Ukrainaan.

Pelttari oli supon päällikkönä yli 12 vuotta. 

Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari 2Pelttari toteaa myös olleensa "supon kasvot" mediassa.Lehtikuva

Hän listaa vastauksessaan asioita, jotka olivat hänen vastuullaan ja lopulta toteaa, että hänen kalenterinsa oli "poikkeuksetta Suomessa ollessani aivan täyteen ahdettu".

– Minun ei yksinkertaisesti ollut mahdollista "mikromanageerata" ylimääräisiä asioita, vaan minun oli keskityttävä omiin tehtäviini.

Hän kertoo puuttuneensa "johdonmukaisesti" hänen tietoon tulleihin lainvastaisuuksiin supossa.

Lue myös: 

Halla-aho: Tästä syystä pääsihteeri Pelttari hyllytettiin vasta nyt

Antti Pelttari pidätetään pääsihteerin virasta: "Kansliatoimikunnan yhtenäinen näkemys"

Tuoreimmat aiheesta

Eduskunta