Kirja-arvostelussa Jukka Rislakin uutuusteos Tiedustelu ja vakoilu – opit, operaatiot, agentit (Docendo 2024).
Tiesittekö, että Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA osti aikoinaan washingtonilaisen roskienkeruufirman päästääkseen tutkimaan suurlähetystöjen jätteitä?
Tai että CIA oli junailemassa Armi Kuuselan voittoa Miss Universumiksi? Tai että Neuvostoliiton romahtaessa 1991 Helsingin suurlähetystön 52 diplomaatista peräti 40 oli turvallisuuspalvelujen agentteja?
Vakoiluun erikoistuneen toimittaja-kirjailija Jukka Rislakin tuorein teos on mitä mainioin johdatus vakoilun maailmaan.
Kirjassa käydään läpi sekä idän että lännen ja myös Suomen vakoilukuvioita noin sadan vuoden ajalta. Teoksessa on paljon tarinoita sodan ajan ja kylmän sodan aikaisista vakoilutapahtumista mutta kiitettävästi opukseen on mahtunut myös nykypäivän tapauksia.
Onnistumisista kerrotaan harvoin
Emme voi tietää kovinkaan paljon onnistuneista vakoiluoperaatioista, koska niistä ei luonnollisestikaan ole jäänyt paljonkaan tietoa jälkipolville.
Poikkeuksen tehnee Neuvostoliiton harjoittama atomipommivakoilu, jonka avulla maa pystyi nopeuttamaan omaa ydinaseohjelmaansa. Vaikutusta lienee ollut myös Venäjän harjoittamalla kybertiedustelulla, jolla hankittiin Hillary Clintonin sähköposteja ja hämmennettiin USA:n presidentinvaaleja.
Epäonnistuneita, julkisuuteen päätyneitä operaatioita on kuvailtu tiedotusvälineissä ja siten myös tässä kirjassa runsaasti.
Siksi kirjan antama kokonaiskuva vakoilusta onkin paljon vakoilun epäonnistumisten historiaa.
Venäjän tiedustelu ei ymmärtänyt Ukrainaa
Yksi hyvä esimerkki tiedustelun epäonnistumisesta on Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Venäjän tiedusteluviranomaiset eivät joko tienneet tai välittäneet todellista tietoa Ukrainan kyvyistä ja tahdosta vastustaa Venäjän hyökkäystä.
Tosin Krimin nopea valtaus kahdeksan vuotta aiemmin saattoi tehdä tiedusteluviranomaisista ylimielisiä.
Rislakin mukaan Venäjän virheet tuovat mieleen Yhdysvaltain Irakin sodan 2003. Tiedustelu toi esille vain sellaista tietoa, jota tuolloinen presidentti George Bush nuorempi halusi kuulla ja joka oikeutti hyökkäyspäätöksen.
Sen sijaan onnistumisena voi pitää sitä, kuinka hyvin Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset tiesivät etukäteen Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. He myös jakoivat tietoa tulevasta hyökkäyksestä laajasti.
Lue myös: Näistä syistä Putin sortui elämänsä virheeseen Ukrainassa – "Lyhyesti sanottuna ihmettelen"
Venäjällä jättimäiset tiedustelukoneistot
Venäjällä nykyisen tiedustelupalvelu FSB:n perusprinsiipit kirjattiin vuonna 2005 ilmestyneeseen salaiseen oppaaseen Projekti Venäjä, joka Rislakin mukaan näkee demokratian uhkana ja lännen vihollisena.
Erilaiset turvallisuusorganisaatiot työllistivät kymmenen vuotta sitten Venäjällä arviolta 3,4 miljoonaa ihmistä eli yli kymmeneksen aktiivisesta miespuolisesta työvoimasta.
Lue myös: Kerran vakooja, aina vakooja: Putinin operaatio onnistui yli odotusten – valitettavasti
Maailman toiseksi vanhin ammatti
Vakoilua on tavalla tai toisella ollut aina ja vakoilijan ammattia onkin sanottu maailman toiseksi vanhimmaksi ammatiksi. Vakoilusta kerrotaan niin Raamatussa kuin kiinalaisissa kirjoituksissa.
Tietotekniikka on muuttanut vakoilua viime vuosikymmeninä huomattavasti. Nyt vakoillaan tietoverkkoja ja kaapeleita, kun ennen salakuunneltiin puheluita ja yritettiin nyhtää tietoa ihmisiltä. Esimerkiksi Suomessa ulkoministeriöön kohdistui 2010-luvulla vuosia kestänyt laaja verkkovakoilu.
Rislakki sanoo, että lännessä on jo pohdittu, onko keskitytty liikaa tietoverkkoihin ja unohdettu perinteiset agentit.
Tietoverkoista voi helposti hankkia tietoa vaikkapa aseiden määrästä mutta ei välttämättä valtioiden aikeista käyttää niitä. Toisaalta tällä hetkellä uskotaan kovasti tekoälyn tuovan uudenlaisia mahdollisuuksia vakoiluun ja vakoilulta suojautumiseen.
Diplomatia on laillistettua vakoilua
Tiedustelu ja vakoilu -kirjassa kerrotaan melkeinpä oppikirjanomaisella otteella vakoilun maailmasta.
Kuten että diplomaattinen tiedustelu tapahtuu laillisissa puitteissa, se on eräällä tavalla laillistettua vakoilua. Kun mennään hämäräksi määritellyn rajan yli, kyseessä on todellinen vakoilu.
Vakoilua voivat harrastaa lähetystöjen henkilökunta, värvätyt tiedottajat, niin sanotut vaikuttaja-agentit, myyrät tai vaikkapa illegaalit eli toisen valtion alueelle sijoitetut peiteammatissa työskentelevät vieraan valtion agentit tai vaikkapa Suomen passin itselleen hankkineet venäläiset, kuten liikemies Reino Gikman.
Gikmaniksi itseään tituleeranneen miehen henkilöllisyys perustui väärennettyyn henkikirjoituslomakkeeseen, jonka avustaja oli ujuttanut suomalaisarkistoon.
Itä-Saksa käännytti länsivakoilijoita puolelleen
Kaksoisagentit palvelevat puolestaan kahta valtiota. Esimerkiksi Itä-Saksassa aikoinaan toimineet CIA:n eli Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun agentit olivat myös Stasin eli DDR:n tiedustelupalvelun manipuloimia.
Stasi oli itse asiassa soluttautunut vahvasti Länsi-Saksan valtionhallintoon.
Poliittisen ja sotilaallisen vakoilun lisäksi on teollista vakoilua ja yritysvakoilua.
Rislakki sanoo, että olisi säästetty pitkä penni, jos Fortum olisi ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan tehnyt "riskikartoituksen Venäjästä ja yhtiöjohdolle olisi kerrottu epämukavia totuuksia".
Rahaa ja ideologiaa
Tiedustelun ja vakoilun maailmaan ajautuvat lienevät keskimääräistä vainoharhaisempia ja muita epäileviä ihmisiä.
Itse vakoilijoita on joka lähtöön, mutta ihmisen tietynlainen seikkailunhalu ja toisinaan myös halu rikastua nopeasti ovat perinteisiä motiiveja agentin ammattiin. Ennen Neuvostoliiton romahdusta myös ideologisilla tekijöillä oli paljon merkitystä.
Kirjassa on lukuisia pikku anekdootteja vakoilun maailmasta: koirapuistot ovat olleet vakoilijoiden värväreiden suosittuja paikkoja, sillä siellä on voinut kohdata diplomaatteja arkisissa koiranulkoilutuspuuhissa.
Venäjä valittikin viime vuonna, että suojelupoliisi yritti värvätä diplomaatteja Tehtaankadun lähistöllä olevassa koirapuistossa.
Suomalaismiesten juopottelusta varoitettiin
Suomalaisten rehellisyys on välillä omaa luokkaansa. Rislakki kertoo tapauksesta, jossa eräs KGB:n eli Venäjän turvallisuuspalvelun suomalaislähde merkitsi veroilmoitukseen KGB:ltä palkkiona saamansa 3 000 markkaa.
CIA:n agenttien käsittelyohjeissa vuodelta 1971 kerrotaan puolestaan, että suomalaiset suhtautuvat yli-innokkaasti amerikkalaisiin.
Suomalaisten miesten juopottelu ja itsemurha-alttius ovat kuitenkin oppaan mukaan aivan omaa luokkaansa, jota agenttien pitää varoa.
Poliitikot kilpailivat neuvostovakoojien suosiosta
Ennen Neuvostoliiton romahdusta Suomessa oli varsin aktiivista ulkovaltojen vakoilutoimintaa.
Hyvä esimerkki on niin sanottu kotiryssäjärjestelmä: venäläiset tiedustelumiehet keskustelivat säännöllisesti suomalaispoliitikkojen kanssa.
Mikä kummallisinta, ainakin nykypäivän katsannossa, on, että monet poliitikot olivat ylpeitä siitä, että heillä oli oma kotiryssä. Kotiryssä eli vakoilija ikään kuin nosti poliitikkojen arvovaltaa, kun vieras valta oli huomannut heidän potentiaalinsa.
Residentti hoiti yhteydet presidenttiin
Ei pidä unohtaa sitäkään, että sekä presidentti Urho Kekkonen että Mauno Koivisto olivat järjestelmässä mukana. Heidän keskustelukumppaninaan olivat KGB-aseman kulloisetkin päälliköt, residentit.
KGB:n lisäksi myös CIA oli hyvin aktiivinen Suomessa.
CIA raportoi aikoinaan Nesteen aikeista rakentaa öljynjalostamo. Sittemmin toteutunut jalostamo kun olisi lisännyt CIA:n mielestä Neuvostoliiton vaikutusvaltaa mikä olisi ollut yhdysvaltalaisyhtiöiden etujen vastaista.
CIA ja KGB rahoittivat suomalaisia puolueita
CIA kuten KGB sekaantuivat Suomessa sodan jälkeen poliittisiin vääntöihin ja tukivat varsin avokätisesti ryhmittymiä, joiden ne katsoivat olevan oikealla asialla.
KGB tilasi ylihintaisia julkaisuja vähemmistökommunistien painotalosta. CIA rahoitti SDP:tä ja SAK:ssa olleita kommunismin vastustajia.
Tutkijoiden mukaan kylmän sodan aikana eduskunta- ja ay-vaaleihin tuli rahaa idästä ja lännestä, puolueesta riippumatta. Sitä tuli peitejärjestöjen ja Sveitsin pankkien kautta tai suoraan matkalaukuissa.
Rislakki kertoo, että SDP:n rahojen alkuperää selitettiin kerran niin, että länsisaksalainen ay-pomo oli voittanut pokerissa.
Murhilla saadaan vastustajat pois päiviltä
Viime aikoina uutisista on voinut lukea lukuisista Venäjän tiedustelupalvelujen murhista ja murhayrityksistä – Vladimir Putin vanhana tiedustelumiehenä on ilmeisesti nähnyt murhat tehokkaana tapana likvidoida vastustajiaan.
Vuosien saatossa myös Israelin Mossad on ollut ahkera murhaaja lähes kolmella tuhannella murhallaan.
CIA on puolestaan yrittänyt tappaa useita valtionpäämiehiä ja joskus jopa onnistunutkin.
CIA:lla oli sormensa pelissä, kun Dominikaanisen tasavallan diktaattori Rafael Trujillon ammuttiin ja Chilen Salvador Allende päätti päivänsä.
Myös Kongon vaaleissa valittu pääministeri Patrice Lumumba kuoli CIA:n operaatioiden seurauksena. Fidel Castroa CIA yritti tappaa lukuisia kertoja siinä onnistumatta.
Vuonna 1975 CIA:lta kiellettiin valtionpäämiesten murhaaminen.
Terrori-iskujen jälkeen 2001 CIA sai käyttää "tehostetun kuulustelun menetelmiä" eli kidutusta, mutta vuonna 2014 kidutus jälleen kiellettiin. Kongressin raportti päätteli, että kidutuksella saadaan väärää ja harhaanjohtavaa tietoa.
Suomi vakoilee tehokkaasti
Rislakin mielestä paljon keskustelua aiheuttaneet Suomen uudet tiedustelulait ovat pääosin hyviä.
Ne sallivat tietolähteiden käytön ulkomailla ja samalla korostetaan vastuunkantoa lähteiden hengestä antamalla käyttöön esimerkiksi väärennettyjä asiakirjoja.
Eli suomalaisilla tiedustelumiehillä on Rislakin sanoin "lupa rikkoa kohdemaan lakeja puolustuksellisessa tarkoituksessa".
Rislakki kuvaa hyvin suojelupoliisin toimintaa, mutta myös Suomen sotilastiedustelua ja sen kaikkein salaperäisintä tiedustelulaitosta eli Viestikoekeskusta.
Sotilastiedustelusta Rislakki sanoo, että sillä oli 2000-luvun alkuvuosina oikea tilannekuva Venäjän nykykehityksestä. Tiedustelu oli nimittäin kärryillä Putinin aikeista, asevoimien kasvattamisesta ja Venäjän vahvistamisesta.
Sotilastiedustelusta toimijana ei ole paljon julkista tietoa. Rislakin mukaan kyseessä on kuitenkin usean sadan työntekijän "koko ajan tietoa jauhava tehdas".
Viestikoekeskus harjoittaa "tutkimus- ja mittaustoimintaa"
Viestikoekeskuksen tehtävänä on signaalitiedustelu. Tosin Tikkakoskella oleva laitos harjoittaa virallisesti "sähkömagneettiseen spektriin liittyvää tutkimus- ja mittaustoimintaa".
Laitoksesta ei kerrota käytännössä mitään julkisuuteen. Työntekijät eivät saa kertoa työpaikastaan edes puolisoilleen.
Rislakin mukaan hän on kirjoittanut laitoksesta vuonna 1987 ilmeisesti ensimmäisenä suomalaisena toimittajana. Tuolloin Rislakkia varoitettiin siitä, että kaikki mitä asiasta ehkä kirjoitetaan, on salaiseksi julistettua ja voi johtaa seuraamuksiin.
Suomalaisilla yhteistyötä NSA:n kanssa
Nykyisin Viestikoelaitoksesta tiedetään ainakin se, että sillä on ollut pitkään (arviolta vuodesta 2004) yhteistyötä Yhdysvaltain suurimman ja vaikutusvaltaisimman tiedusteluelimen eli NSA:n kanssa.
NSA kuuntelee kaikkea elektromagneettista viestiliikennettä maailmassa.
Vuonna 2013 NSA:n entinen sopimustyöntekijä Edward Snowden paljasti julkaisemassaan tiedusteluaineistossa, että suomalaisilla on suora yhteys NSA:han.
Tuolloinen puolustusministeri Carl Haglund sanoi, että yhteistyö NSA:n kanssa ei ole urkintaa vaan "enemmänkin sotilastiedustelun tyyppistä".
Niin, mikä sitten on vakoilua, tiedustelua tai eri toimijoiden kahvipöytäkeskustelua? Tiedustelun koko spektri on hyvin näkyvissä tässä kirjassa.