Lentopallon Puolan MM-kisoihin selvittää tiensä karsinnoista kaikkiaan 24 joukkuetta.
Kisajoukkueet on jaettu kuuden joukkueen alkulohkoihin, joista jokaisesta selviää toiseen lohkovaiheeseen neljä joukkuetta.
Toinen lohkovaihe pelataan kahdeksan joukkueen jatkolohkoissa, joissa ei kohdata uudelleen alkulohkoissa jo kohdattuja vastustajia. Lisäotteluita kertyy jokaiselle joukkueelle neljä.
Molemmista jatkolohkoista sijoitetaan kolme parasta joukkuetta viimeiseen kaksilohkoiseen vaiheeseen. Välierät pelataan ristiin viimeisen lohkovaiheen neljän parhaan kesken. Välierävoittajat pelaavat finaalissa ja häviäjät pronssiottelussa. Välieristä rannalle jääneet joukkueet pelaavat sijoitusottelun viidennestä sijasta.
Mitalipeleihin yltävät joukkueet pelaavat reilun kolmen viikon aikana kaikkiaan 14 ottelua.
MM-kisojat pelataan Puolassa kuudella paikkakunnalla 30. elokuuta - 21. syyskuuta.
