Kirkosta on eronnut tänään ennätysmäärä jäseniä Eroakirkosta.fi-sivuston kautta.
Sivuston kautta voi erota sekä evankelisluterilaisesta kirkosta että ortodoksikirkosta. Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtajan Petri Karisman mukaan suurin osa on evankelisluterilaisia, vain muutama kymmenen on mahdollisesti ortodokseja.
Eroajat ovat Karisman mukaan perustelleet päätöstään arkkipiispa Kari Mäkisen myönteisellä suhtautumisella sukupuolineutraaliin avioliittoon.
Karisman mukaan eilisestä lähtien eronneissa on aiempaa enemmän miehiä ja he ovat hieman aiempaa vanhempia. Eroaminen on myös aktiivisempaa maakunnissa kuin etelän suurissa kaupungeissa.