Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen alkuun on enää reilu viikko aikaa. MTV Sport esittelee yksitellen jokaisen kahdestatoista kisastadionista.
MM-kisat lähestyvät vauhdilla, mutta osalla stadioneista rakennustyöt ovat vielä pahasti kesken. Nähtäväksi jää, ehditäänkö kaikki kymmeniä tuhansia ihmisiä vetävät jalkapalloareenat saada ajallaan valmiiksi. Esimerkiksi São Paulon 68 000 ihmistä vetävän stadionin puutteet turvallisuuden suhteen ovat viivästyttäneet rakennustöitä pahasti. Areenan kattorakenteita ei areenan urakoitsijan mukaan saada valmiiksi ennen kisojen alkamista.
Estádio do Maracanã
Rakennusvuosi: 1950
Yleisökapasiteetti: 78 838
Kaupunki: Rio de Janeiro
Asukkaita: 6 323 037
Maracanã on yksi maailman tunnetuimmista jalkapallostadioneista. Se rakennettiin alun perin vuoden 1950 MM-kisoja varten, ja siellä on aikojen saatossa järjestetty muutamia todella massiivisia konsertteja. Vuodesta 1966 lähtien stadionin virallinen nimi on ollut edesmenneen urheilujournalistin mukaan Estádio Journalista Mário Filho. Yleisesti stadion tunnetaan kuitenkin nimellä Maracanã, koska se sijaitsee Maracanãn kaupunginosasssa Avenida Maracanã-nimisen kadun ja Rio Maracanã-nimisen joen varrella.
Stadionia on myöhemmin paranneltu useaan otteeseen. 1990-luvulla Maracanãn yksi katsomonosa romahti, joka johti kolmen ihmisen kuolemaan. Tämän myötä kaikki seisomapaikat muutettiin istumapaikoiksi, jolloin stadionin yleisökapasiteetti pieneni huomattavasti. Tulevan kesän MM-kisoja varten mm. stadionin katto sekä penkit vaihdettiin.
Maracãnaa, joka on myös Brasilian suurin stadion, voidaan pitää kisojen päänäyttämönä, sillä siellä pelataan finaaliottelu. Yhteensä stadionilla pelataan kisoissa seitsemän ottelua.
Estádio Nacional de Brasília
Rakennusvuosi: Alkuperäinen 1974, uusi 2013
Yleisökapasiteetti: 68 009
Kaupunki: Brasília
Asukkaita: 2 562 963
Brasilian pääkaupungin stadion on kisojen toiseksi suurin. Vuonna 1974 rakennettu alkuperäinen stadion purettiin käytännössä kokonaan ja tilalle rakennettiin nykyinen stadion. Muun muassa julkisivut, katto sekä katsomot uusittiin täysin. Myös kenttää laskettiin, jotta joka puolelta on mahdollisimman hyvä näkyvyys kentälle.
Stadionin virallinen nimi on Estádio Nacional de Brasília Mané Garrincha. Nimensä se on saanut legendaarisen jalkapalloilijan Garrinchan mukaan, jota pidetään yhtensä Brasilian ja maailman kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista.
Stadionilla pelataan kisoissa seitsemän ottelua. Kohokohtana on isäntämaan alkulohkon päätöspeli Kamerunia vastaan sekä pronssiottelu.
Arena de São Paulo
Rakennusvuosi: 2014
Yleisökapasiteetti: 68 000
Kaupunki: São Paulo
Asukkaita: 11 244 369
Maan ylivoimaisesti suurin kaupunki saa kunnian isännöidä kisojen avausottelun isäntämaan ja Kroatian välillä. Arena de São Paulo rakennetaan tulevia MM-kisoja varten, mutta kesän jälkeen maan suurseuroihin lukeutuva Corinthians ottaa stadionin kodikseen.
Stadionin rakennustyöt alkoivat toukokuussa 2011 ja avajaisia piti viettää viime vuoden joulukuussa. Rakennustöissä on kuitenkin kuollut yhteensä kolme työntekijää, mikä on viivästyttänyt valmistumista. Stadionin rakennustyöt menivät vähäksi aikaa jäihin, kunnes työntekijöiden turvallisuus saatiin jälleen turvattua. Rakennuskustannukset olivat noin 280 miljoonaa euroa.
São Paulossa pelataan yhteensä kuusi kamppailua: neljä lohko-ottelua, yksi neljännesvälierä sekä toinen välieristä.
Estádio Castelão
Rakennusvuosi: 1973
Yleisökapasiteetti: 58 704
Kaupunki: Fortaleza
Asukkaita: 2 551 806
Estádio Castelão oli Brasilian ensimmäinen stadion, joka oli valmis kisoja varten. Vuoden 2011 alussa alkaneessa remontissa stadionille mm. tehtiin isompi katto sekä rakennettiin iso parkkihalli. Castelão oli valmiina kisoihin jo joulukuussa 2012.
Manauksen ohella Fortaleza on kisojen pohjoisin pelipaikka. Kaupungin jalkapalloylpeydet Ceará Sporting Club ja Fortaleza Esporte Clube pelaavat kotiottelunsa Castlãon stadionilla.
Fortalezassa pelataan yhteensä neljä alkulohko-ottelua, yksi neljännesvälierä ja puolivälierä.
Estádio Mineirão
Rakennusvuosi: 1965
Yleisökapasiteetti: 64 000
Kaupunki: Belo Horizente
Asukkaita: 2 479 175
Kaakkois-Brasiliassa Belo Horizenten kaupungissa sijaitsevasta Estádio Mineirãosta rakennettiin aikanaan maan modernein stadion ja se pysyikin lähes muuttumattomana 1990-luvun lopulle asti. Stadionin yleisöennätys, 132 834 katsojaa, syntyi vuonna 1997. Vuonna 2004 yleisökapasiteetti alennettiin FIFAn määräyksestä 72 000 katsojaan.
MM-kisoja varten Mineirãoa korjattiin kolmen vuoden ajan. Stadionille tehtiin mm. huolellinen peruskorjaus ja kattoa laajennettiin kattamaan kaikki katsomot. Korjaustöissä on otettu huomioon myös ympäristö, sillä stadion pystyy säilömään valtavat määrät sadevettä, jota voidaan hyödyntää myöhemmin. Ensimmäinen ottelu uudistetulla stadionilla pelattiin viime vuoden helmikuussa.
Belo Horizentessä pelataan yhteensä neljä alkulohko-ottelua, yksi neljännesvälierä ja välierä.
Arena Fonte Nova
Rakennusvuosi: 2013
Yleisökapasiteetti: 52 048
Kaupunki: Salvador
Asukkaita: 2 676 606
Arena Fonta Nova rakennettiin vanhan stadionin, Estádio Fonte Novan, tilalle, joka purettiin vuonna 2010 ja tilalle rakennettiin nykyinen stadion. Uusi stadionkompleksi pitää sisällään näköalaravintolan, jalkapallomuseon, kauppoja, hotellin ja konserttisalin.
Stadionilla on ollut avajaisten jälkeen ongelmia. Avausottelussa osa katsojista ei nähnyt peliä kunnolla näköesteiden takia. Lisäksi stadionilla oli paljon pölyä ja vesilätäköitä. Myöhemmin yksi stadionin katon osista romahti rankkasateen jälkeen.
Arena Fonta Novalla pelataan kisoissa neljä alkulohko-ottelua, yksi neljännesvälierä sekä puolivälierä.
Estádio Beira-Rio
Rakennusvuosi: 1969
Yleisökapasiteetti: 50 287
Kaupunki: Porto Alegre
Asukkaita: 1 509 939
Estádio Beira-Rion rakentaminen kesti yli kymmenen vuotta. Rahoitusongelmien takia fanit joutuivat lahjoittamaan tiiliä, sementtiä ja rautaa, joten rakennustyöt etenivät hitaasti. Projekti saatiin lopulta valmiiksi vuonna 1969.
Stadion ei juurikaan muuttunut seuraavien vuosikymmenien aikana, kunnes MM-kisoja varten muun muassa kattoa ja katsomonosia paranneltiin. Myös remontin valmistuminen viivästyi hieman rahoitusongelmien johdosta. Arvioidut kustannukset olivat vajaat 100 miljoonaa euroa, mutta koska stadion on yksityisomistuksessa, niin yksityiskohtia sopimuksista julkaistiin vähemmän.
Ronaldinhon kotipaikkanakin tunnetuksi tullut Porto Alegre on kisojen eteläisin pelipaikka.
Estádio Beira-Riolla pelataan kisoissa neljä alkulohko-ottelua sekä yksi neljännesvälierä.
Arena Pernambuco
Rakennusvuosi: 2013
Yleisökapasiteetti: 42 849
Kaupunki: Recife
Asukkaita: 1 536 934
Arena Pernambuco on kisoja varten rakennettu uusi stadion. Rakentaminen alkoi lokakuussa 2010 ja avajaisia vietettiin toukokuussa 2013. Stadionin ympäristöön kuuluu myös mm. yliopiston kampus, sisähalli, hotelli- ja kongressikeskus sekä viihdekeskus, joka sisältää ostoskeskuksia, elokuvateattereita, baareja ja ravintoloita.
Stadionin rakennuskustannukset olivat reilut 150 miljoonaa euroa.
Brasilian koillisosassa sijaitsevassa Recifessä pelataan neljä alkulohko-ottelua sekä yksi neljännesvälierä.
Arena Pantanal
Rakennusvuosi: 2014
Yleisökapasiteetti: 42 968
Kaupunki: Cuiabá
Asukkaita: 550 562
Arena Pantanal on MM-kisoja varten rakennettu stadion. Se korvasi vuonna 1976 rakennetun Estádio José Fragellin, joka purettiin vuonna 2010. Arena Pantanalin avajaisia oli tarkoitus viettää huhtikuun lopulla, mutta pari päivää ennen avajaisia oli vielä asentamatta 5000 penkkiä. Kisojen jälkeen stadionilta poistetaan 15 000 penkkiä, mikä onnistuu poistamalla molempien päätyjen yläosat.
Stadion on rakennettu erityisen ympäristöystävällisesti ja luontoa kunnioittaen. Yksi Pantanalin erityispiirteistä on, että jokaisessa stadionin kulmauksessa kasvaa puita sekä kasveja.
Cuiabá on asukasmäärältään kisojen pienin paikkakunta. Se sijaitsee lähellä Amazonin sademetsää, joten kostea ilma tuntuu hiostavalta läpi MM-kisojen.
Arena Pantanalla pelataan neljä alkulohko-ottelua.
Arena Amazônia
Rakennusvuosi: 2014
Yleisökapasiteetti: 42 377
Kaupunki: Manaus
Asukkaita: 1 802 525
Arena Amazônian rakentaminen alkoi vuoden 2011 alussa, kun Vivaldão-stadion purettiin sen tieltä. Amazônian piti valmistua vuonna 2013, mutta avajaiset venyivät kuluvan vuoden puolelle.
Stadionin suunnittelussa on otettu huomioon haastavat ilmasto-olosuhteet. Katon pinnoite heijastaa lämpösäteilyä, jolla on viilentävä vaikutus.. Kattoaukot ja julkisivut edistävät ilmanvaihtoa. Stadionin ulkomuoto muistuttaa perinteistä alkuperäiskansojen koria.
Arena Amazônian rakentaminen on herättänyt myös kritiikkiä, koska vielä ole varmuutta, mitä sille tapahtuu kisojen jälkeen. Jalkapallo ei ole kovinkaan suosittua Manauksessa, sillä paikallisten joukkueiden ottelut eivät vedä yleisöä kuin muutamia tuhansia. Onkin ehdotettu, että stadionia käytettäisiin vankilana kisojen päätyttyä, jotta tungos muualla helpottaisi. Viranomaisten mielestä siellä voitaisiin pitää epäiltyjä väliaikaisesti.
Manaus sijaitsee keskellä Amazonin sademetsää. Englannin manageri Roy Hodgson on kritisoinut pelipaikkaa, sillä hänen mukaansa äärimmäinen kuumuus vaikeuttaa liikaa pelaamista. Järjestäjien mielestä oli kuitenkin tärkeätä, että pelipaikkoja vietiin myös länteen.
Arena Amazônialla pelataan neljä alkulohko-ottelua.
Estádio das Dunas
Rakennusvuosi: 2014
Yleisökapasiteetti: 43 000
Kaupunki: Natal
Asukkaita: 806 203
Estádio das Dunasin rakentaminen aloitettiin lokakuussa 2011 ja viralliset avajaiset pidettiin kuluvan vuoden tammikuussa. Stadionin suunnitelleet arkkitehdit saivat inspiraatiota Natalin kuuluisista hiekkadyyneistä. Yksi stadionin erityispiirteistä on terälehtien muotoinen katto. Stadionin suunnitteluun osallistunut arkkitehti Christopher Lee on kehunut Estádio Das Dunasia Etelä-Amerikan täydellisimmäksi stadioniksi.
Natalin kaupungin lempinimi on Cidade do Sol (Aurinko-kaupunki), koska keskilämpötila on 28 astetta. Katon muotoilulla pyritäänkin suojaamaan katsojia auringonpaisteelta.
Natalissa pelataan kisoissa yhteensä neljä lohkovaiheen ottelua.
Arena de Baixada
Rakennusvuosi: 1999
Yleisökapasiteetti: 40 000
Kaupunki: Curitiba
Asukkaita: 1 746 896
Arena da Baixada rakennettiin alun perin jo vuonna 1914. Vuosituhannen vaihteessa vanha stadion purettiin ja tilalle rakennettiin nykyinen.
MM-kisoja varten mm. stadionin yleisökapasiteettiä täytyy kasvattaa. Korjaustyöt keskeytettiin lokakuussa 2013, koska työturvallisuusmääräyksiä ei ollut noudatettu. Fifan pääsihteeri Jerome Valcke vieraili paikalla tammikuussa ja uhkasi, että Curitibassa ei pelata MM-kisoja, mikäli turvallisuusasiat eivät parane. Helmikuussa FIFA päätti antaa Curitiban pysyä kisakaupunkina. Huhtikuun lopulla oli vielä asentamatta 27 000 istuinta.
Vaikka penkkien määrää lisättiin kisoihin, niin Arena da Baixada on silti kisojen pienin stadion.
Curitibassa, kisojen toiseksi eteläisimmällä paikkakunnalla, pelataan neljä lohkovaiheen ottelua.