Myrskykirous on langennut Suomen ylle! Kun Liisa-myrskystä päästään, iskee uusi jo viikonloppuna

Yli 70 000 taloutta ilman sähköä – näin runsassateinen Liisa-myrsky riepottelee Suomea 4:23
MTV Uutiset Live kertoo lähipäivien sään.

Liisa-myrsky on riepotellut Suomea tänään ankarasti. Enimmillään noin 77 000 kotitaloutta oli vailla sähköä. 

Kovimmin myrsky iski länsirannikolle ja Etelä-Suomeen. Maa-alueella kovin tuuli mitattiin Helsingin Kumpulassa, missä tuuli puhalsi 25 metriä sekunnissa. Merellä kovimmat puuskat puhalsivat 31 metriä sekunnissa. 

– Ihan tuhovoimaista tuulta on ollut tämän päivän aikana, summaa MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi. 

Ensi yönä tuulet siirtyvät Venäjän puolelle. Yön aikana tulevat sateet ovat muuttumassa lumeksi. 

– Voi olla, että aamuyön aikana etelärannikollakin sade käy hetken lumena. 

Viikonloppua kohden sää menee kylmempään suuntaan. Perjantaina aamulla koko maassa ollaan pakkasen puolella. 

Lauantaina päivällä Suomea lähestyy jo toinen myrsky. Muun muassa maan keskiosaan saadaan tuolloin lunta. 

– Ainakin merialueille ja etelärannikolle saadaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä myrskytuulia.

Lue myös:

    Uusimmat