Myanmarin sotilasjohto määräsi kansanäänestyksen päivän

Myanmarin sotilasjohto on ilmoittanut televisiossa, että kansanäänestys uudesta perustuslaista järjestetään 10. toukokuuta. Sotilasjohdon mukaan uusi perustuslaki pohjustaa maassa 2010 pidettäviä vaaleja.

Oppositiopuolue Kansallinen demokratialiitto on kehottanut myanmarilaisia torjumaan perustuslain, joka takaa jatkossakin armeijan vallan. Äänestäjille ei jää opposition mukaan paljoa aikaa tutustua 194-sivuiseen lakipakettiin, joka julkistettiin kansalaisille vasta tänään.

Perustuslaista on vuotanut jo aiemmin luonnoksia julkisuuteen. Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet lakia sanomalla, että kyseessä on lähinnä toimintasuunnitelmia sotilasvallan jatkamiseksi. Laki takaa armeijalle neljänneksen parlamenttipaikoista, ja poikkeustilan julistaminen on tehty helpoksi.

Julki vuotaneen luonnoksen mukaan perustuslaissa sanotaan, että sen muuttamiseen tarvitaan kaikkien äänestäjien hyväksyntä. Myanmarin viranomaiset selittivät tänään kohtaa sanomalla, että kyseessä on painovirhe. Lopullisessa laissa muutoksiin vaaditaan viranomaisten mukaan ainoastaan äänioikeutettujen enemmistön hyväksyntä.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat