Mustikkasadosta on tulossa hyvä - halla kiusasi paikoin

Mustikan kukinta on ollut runsasta ja sadosta odotetaan hyvää. Hallat ja mahdolliset helteet voivat kuitenkin verottaa satoa paikoin.

Metsäntutkimuslaitoksen mukaan mustikan kukkia on runsaasti, Etelä- ja Keski-Suomessa lähes yhtä paljon kuin ennätyssatovuonna 1997. Pölyttäviä hyönteisiäkin on ollut kylmästä säästä huolimatta mustikkakasvustoissa riittävästi.

Kukkien suuri määrä juontuu pitkään ja lämpimään syksyyn, jolloin mustikan kukka-aiheet muodostuivat. Myös talven paksu lumipeite suojasi varpujen talvehtimista. Runsas kukinta ei kuitenkaan aina takaa runsasta marjasatoa.

Hallavahinkoja Suomenselällä

Touko-kesäkuun hallayöt Suomenselällä voivat vähentää mustikan satoa paikallisesti Satakunnan pohjoisosista Oulun korkeudelle asti. Hallaa oli vielä 5. kesäkuuta Uudenmaan pohjoisosista Vaasaan kulkeneella vyöhykkeellä.

Mustikan kukat kestävät hallaa noin kolme miinusastetta. Mustikkakasvustot saavat suojaa ympäröivältä puustolta. Tänä vuonna metsissä on ollut runsaasti kosteutta, mikä on saattanut vähentää pakkasvaurioita: vesi sitoo itseensä lämpöä ja hidastaa mustikkakasvustojen jäätymistä.

Mustikkasatoa voivat uhata vielä marjojen kypsymisvaiheeseen osuvat mahdolliset helteet. Esimerkiksi vuonna 2010 helle näivetti marjat ja pudotti raakileita maahan.

Kukinnan perusteella mustikan pääsato kypsyy poimittavaksi Etelä- ja Keski-Suomessa heinäkuun keskivaiheilla. Lapin läänissä mustikka kypsyy vasta elokuun puolella. Etelä-Suomessa metsän reunoilta ja aurinkoisilta kasvupaikoilta ensimmäiset mustikat voidaan poimia jo heinäkuun alkupuolelta lähtien.

Puolukka kukkii Etelä-Suomessa tämän ja ensi viikon aikana. Myös suomuurain on aloittanut kukintansa Etelä-Suomen pienillä avosoilla.

Metsäntutkimuslaitos ennakoi myös hyvää ruokasienisatoa, sillä metsissä on riittävästi kosteutta. Kevään korvasienisato oli runsas.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat