Muistatko Ferrarin mystisen vivun, joka puuttui Kimi Räikkösen autosta? Sebastian Vettelin kohuratkaisulle löytyi viimein selitys

Viime kaudella ihmetystä herättäneelle Sebastian Vettelin Ferrarin ”lisävivulle” on löytynyt selitys. Tai ainakin Motorsport.comin italiankielinen sivusto uskoo ratkaisseensa mystisen rattikytkimen arvoituksen.

Kohu alkoi huhtikuun lopussa, kun Vettelin ohjaamosta otetut kuvat alkoivat levitä maailmalla. Saksalaiskuskin ratissa oli ylimääräinen kytkin, jota ei ollut Kimi Räikkösen autossa.

Tuolloin villeimmät arviot väittivät, että Vettel pystyy vivun ansiosta kasvattamaan auton voimayksiköstä saamaansa tehoa. Kukaan Ferrarilta ei suostunut kommentoimaan asiaa, ja Kimi Räikkönenkin totesi kysyttäessä, että olisi saanut itse vastaavan kahvan omaan rattiinsa, muttei halunnut sellaista.

Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että kyse on enemmänkin käsijarrun tapaisesta säätimestä kuin mistään turbobuustista.

– Sebastian kehitti Scuderian teknikkojen kanssa jonkinlaisen käsijarrun, jota saksalainen opetteli käyttämään, kun taas Kimi Räikkönen kieltäytyi siitä koko ajan, Motorsport.com kirjoittaa.

– Vipu on sijoitettu vaihdekytkimen yläpuolella ja se on ergonomisesti muotoiltu niin, että sitä voi käyttää minimivaivalla keskisormella.

Teknisten asiantuntijoiden mukaan vipu on paikassa, josta sitä on helppo käyttää esimerkiksi mutkissa ajettaessa. Toistaiseksi on epäselvää, miten Vettel tarkalleen käyttää keksintöä.

Lue myös:

    Uusimmat