Muammar Gaddafi oli arabimaailman pisimpään vallassa ollut johtaja. Hän valmistautui elokuun lopulla juhlimaan 42-vuotispäiväänsä Libyan johdossa, kun kapinalliset marssivat Tripoliin ja pakottivat hänet pakosalle.
Maailma oli kovin erilainen, kun nuori eversti nousi Libyan johtoon 1. syyskuuta 1969. Valkoisen talon isäntänä Washingtonissa oli Richard Nixon ja Ranskaa johti Georges Pompidou.
Gaddafi syrjäytti verettömässä vallankaappauksessa iäkkään kuninkaan Idrisin, jonka valtakautta kypsään ikään ehtineet libyalaiset muistelevat "huolettomana ja mukavana aikana".
Neljän vuosikymmenen ajan Gaddafi herätti kauhua ja pelkoa - mutta myös ihastusta.
Gaddafin taustasta tiedetään vähän: hänen kerrotaan syntyneen beduiiniperheeseen Sirten kaupungin liepeillä vuonna 1942. Hän korosti mielellään beduiinitaustaansa pukeutumalla eksoottisiin kaapuihin ja asumalla beduiiniteltassa myös ulkomaanmatkoillaan.
Gaddafin noustessa valtaan arabimaailmassa oli huudossa arabimaiden yhdentyminen ja sosialismi. Hänen esikuvansa oli naapurimaan Egyptin johtaja Nasser, ja Nasserin tavoin hän yritti luoda valtioliittoja naapurimaiden kanssa siinä kuitenkaan onnistumatta.
Tukea radikaaliryhmille
Myöhemmin hän alkoi tukea Irlannin tasavaltalaisarmeijaa IRA:ta, baskien separatistijärjestöä Etaa ja radikaaleja palestiinalaisryhmiä.
Vuonna 1977 ilmestyi Vihreä kirja, jossa Gaddafi esitteli oman vaihtoehtoisen mallinsa sosialismin ja kapitalismin välissä tasapainoillen.
Libyasta tuli hylkiövaltio sen jälkeen, kun Lockerbien pommi-iskun tekijöiksi osoittautuivat libyalaiset agentit. Suhteet lientyivät vasta vuonna 2003, kun Libya myöntyi maksamaan korvauksia Skotlannin yllä räjäytetyn matkustajakoneen uhrien omaisille.
Kun Gaddafi samana vuonna sanoutui irti joukkotuhoaseista, suhteet normalisoituivat entisestään ja Libya poistettiin terrorismia tukevien valtioiden listalta.
Uusi romahdus väleihin tuli, kun Gaddafin joukot ryhtyivät raa'asti tukahduttamaan opposition mielenosoituksia tämän vuoden helmikuussa.