MTV:n tiedot: Ulkoministeriön ylitarkastaja osteli ministeriön piikkiin yli 100 000 eurolla ilman lupaa – syytetään nyt rikoksista

Ulkoministeriön entistä ylitarkastajaa syytetään virkarikoksista. MTV Uutisten tietojen mukaan virkamies on irtisanottu ministeriöstä ja pidätetty virantoimituksesta epäselvyyksien takia. Asiasta ei ole aiemmin kerrottu julkisuudessa.

Syytteiden mukaan mies teki vuonna 2021 ulkoministeriön piikkiin kalliita hankintoja, joille ei ollut mitään perustetta. 

Hankepäällikkönä työskennellyt mies solmi yritysten kanssa kalliita sopimuksia "suunnittelu- ja materiaalipalveluista", vaikka hänellä ei ollut siihen lupaa tai edes toimivaltaa. 

Hankinnat eivät liittyneet esimerkiksi mihinkään ulkoministeriön hankkeeseen. Mies oli kuitenkin merkinnyt kuluja maksettavaksi erään ulkoministeriön virallisen hankkeen määrärahoista. 

Käräjäoikeuden asiakirjoista on salattu se, mitä mies tarkalleen tilasi tai kuinka suurella summalla. 

Syyttäjän mukaan rahamäärä oli "huomattava".

Käräjäoikeus perustelee asian osittaista salaamista sillä, että tapaukseen liittyvien tietojen julki tuleminen voisi vaarantaa Suomen ulkoista turvallisuutta.

– … taikka aiheuttaisi merkittävää vahinkoa tai haittaa Suomen kansainvälisille suhteille tai edellytyksille toimia kansainvälisessä yhteistyössä, käräjätuomari Peter Huhanantti kirjoittaa MTV Uutisille lähettämässään sähköpostiviestissä. 

UM: Jopa 130 000 euron lasku

Ulkoministeriön sisällä on arvioitu, että miehen toiminnasta saattoi koitua ministeriölle jopa 130 000 euron ylimääräiset kulut. 

Asia selviää MTV Uutisten haltuunsa saamasta ministeriön sisäisestä asiakirjasta vuodelta 2021. 

Asiakirjasta paljastuu myös, että ex-ylitarkastaja on ainakin osin tunnustanut virheellisen toimintansa ministeriön sisäisessä kuulemistilaisuudessa. 

Mies pidätettiin virasta ja irtisanottiin välittömästi asian paljastuttua. Päätöksen teki silloinen ulkoministeri Pekka Haavisto ulkoministeriön henkilöstöjohtajan esityksestä. 

Ministeriön silmissä miehen toiminnan moitittavuutta lisäsi se, että hän oli hankepäällikkönä itse hyvin perillä siitä, miten hankkeiden kustannukset pitäisi ja saisi tilittää.

Miehen kannalta raskauttavana pidettiin myös sitä, että hän oli yrittänyt saada yksikkönsä johtajan allekirjoittamaan tekemiään luvattomia sopimuksia ohi omien esihenkilöidensä.

Luvattomien hankintojen takia entistä ylitarkastajaa syytetään nyt Helsingin käräjäoikeudessa virkavelvollisuuden rikkomisesta. 

Vei salaisen asiakirjan kotiinsa ja tutki salaisia tietoja ilman lupaa

Miehelle on luettu käräjillä myös toinen syyte virkavelvollisuuden rikkomisesta. 

Syytteen mukaan mies säilytti kotonaan suurta määrää ulkoministeriön turvaluokiteltuja asiakirjoja ilman lupaa tai perustetta. 

Miehellä oli kotonaan jopa turvallisuusluokkaan II määritelty paperiasiakirja. Toisiksi korkeimpaan turvallisuusluokkaan, eli "SALAINEN", luokiteltua asiakirjaa olisi lain mukaan saanut käsitellä vain erillisellä turva-alueella, eli käytännössä ministeriön tiloissa tarkkaan määritellyllä alueella.

Miehen kotoa löydettiin myös 16 turvallisuusluokan III, "LUOTTAMUKSELLINEN", paperiasiakirjaa sekä suurempi määrä turvallisuusluokkaan IV määriteltyä aineistoa.

Alemman turvaluokan materiaalia löydettiin myös miehen henkilökohtaisilta laitteilta. Kyseisen materiaalin säilyttäminen henkilökohtaisilla laitteilla on kiellettyä.

Osa materiaalista oli sellaista, johon miehellä ei ollut minkäänlaista viranhoidollista tarvetta. Tällaisen materiaalin kotiin vieminen on ministeriön sääntöjen mukaan ylipäätään kiellettyä.

Lisäksi mies oli syytteen mukaan kirjautunut kesällä 2021 valtion kiinteistötietojärjestelmään ilman lupaa. 

Syytteen mukaan hän oli ladannut sieltä 31 salassa pidettävää tiedostoa. Käräjäoikeuden asiakirjoista on salattu, mistä tiedoissa oli kyse. 

Mies oli myöhemmin kesällä katsonut järjestelmästä myös jotain ulkoministeriön salassa pidettävää tietoa. Myös tämä kohta on käräjäoikeuden papereista salattu. 

Asia on parhaillaan Helsingin käräjäoikeuden käsiteltävänä. Ex-ylitarkastaja on kiistänyt rikossyytteet kokonaisuudessaan.

Syyttäjä vaatii miehelle ehdollista vankeusrangaistusta. Ratkaisu asiassa annetaan myöhemmin.

Päivitetty 15.9.2023 kello 12.50: Lisätty tieto siitä, että syytetty on kiistänyt rikossyytteet kokonaisuudessaan.

Lue myös:

    Uusimmat