MTV:n tiedot: Björn Wahlroosia epäillään rikoksesta – poliisi ei ole tavoittanut

MTV Uutisten tietojen mukaan talousvaikuttaja Björn Wahlroosia epäillään kunnianloukkauksesta. Rikosepäilyä tutkii Helsingin poliisilaitos.

Epäilty teko on tapahtunut viime vuonna. MTV:n tietojen mukaan tutkintapyyntö asiassa on jätetty kesän jälkeen ja siitä on kirjattu rikosilmoitus syksyllä. 

Poliisi ei ainakaan viime viikkoon mennessä ollut tavoittanut Wahlroosia kuultavaksi. Helsingin poliisista ei kommentoida asiaa millään tavalla.

MTV Uutiset yritti saada Wahlroosilta lausuntoa tai kommenttia rikosepäilystä.

Wahlroosin asioita hoitava henkilö ilmoitti MTV Uutisille sähköpostitse, että "Wahlroosilla ei ole tapana kommentoida asioita".

Koti Tukholmassa

Björn "Nalle" Wahlroos toimi pitkään kolmen suuren pörssiyhtiön Sammon, UPM-Kymmenen ja Nordean hallitusten puheenjohtajana.

Wahlroos virallinen asuinpaikka on tiettävästi Tukholmassa, mutta hän asuu viime tietojen mukaan myös Britanniassa ja Etelä-Ranskassa. Suomessa hän on kertonut viettävänsä muutamia päiviä kuukaudessa.

Kunnianloukkauksessa kyse on aina perättömän väitteen tai vihjauksen esittämisestä toisesta henkilöstä. 

Kunnianloukkaus on asianomistajarikos eli syyttäjä ei voi ajaa syytettä, jos asianomistaja eli rikoksen uhri ei ole tehnyt asiassa syyttämispyyntöä.
Kunnianloukkauksesta voidaan tuomita sakkorangaistukseen.

Lue myös:

    Uusimmat