Motörheadin nokkamies Lemmy Kilmister 70 vuotta!

Jouluaattona juhlitaan myös rocklegendan syntymäpäivää.

Joulun aika saa ripauksen rock-taikaa, kun aattona juhlitaan ikonisen rokkarin Ian Fraser ”Lemmy” Kilmisterin 70-vuotissyntymäpäivää.

Pulisongeistaan tuttu rokkari on ollut heavy rock -yhtye Motörheadin nokkamies vuodesta 1975. Motörheadissa Kilmister soittaa bassoa ja laulaa.

1970-luvulla Lemmy kuului avaruudellista rockia soittaneeseen Hawkwind-yhtyeeseen. Jo 1960-luvulla muusikon uransa aloittanut Kilmister soitti ennen Motörheadia ja Hawkwindia ainoastaan kitaraa. Hän toimi myös muun muassa Jimi Hendrixin roudarina.

Musiikin tekemisen lisäksi Lemmy on usein esiintynyt elokuvissa ja televisiossa.

Rokkari on kuuluisa musiikkinsa lisäksi vahvasta persoonastaan sekä toisinaan käsistä riistäytyneestä päihteidenkäytöstään.

Vanhuus ei tule yksin, ei edes rocklegendalle. Motörhead on joutunut perumaan erinäisiä keikkoja nokkamiehensä sairasteluiden vuoksi menneen vuoden aikana.

Motörhead nähtiin vastaikään itsenäisyyspäivänä Helsingin Hartwall Arenalla. Keikan lisäksi rokkari jätti jälkensä internetiin, sillä Lemmy seilasi Suomeen Ruotsista ja tuli tallennetuksi Tervetuloa-portin alla muiden risteilijöiden tavoin.

Kuva risteilijä-Lemmystä levisi vauhdilla ja saavutti nopeasti maineen ”vuoden parhaana kuvana”.

Jos twiitti ei näy, katso se täältä.

Lue myös:

    Uusimmat