Veteliläisessä Pulkkisen perheessä on harrastettu poroja jo iät ajat. Pihalla aitauksessa on neljä poroa, laitumilla hevosia ja poneja vielä enemmän.
– Isällä oli aikanaan jo poroja, siitä se tapa jäi, kertoo Kaisa Pulkkinen.
Porot ovat Pulkkisille pelkkä harrastus.
– Ne ovat oloneuvoksia vaan. Ruokalautaselle ne eivät päädy, sanoo Kaisa.
Aulikki-poro on jo kahdeksantoistavuotias ja sillä on samassa haassa kolme jälkeläistä: Täpy, Naskali ja Mosku. Mosku on varsinainen veijari, hiukan tavallista poropoikaa suurempikin.
– Moskun isä on metsäpeura. Se kävi täällä riiuulla ja ne olivat Aulikin kanssa neljä päivää teillä tietymättömillä. Sitten se saattoi Aulikin kotiin ja keväällä syntyi Mosku.
Mosku tykkää keksiä kaikenlaista: milloin se leikkii piilosta, milloin rakentaa itselleen heinistä peruukin. Kaisan puhelin on pullollaan kuvia Moskusta milloin missäkin. Varsinainen Moskun erikoisala on temppuilu saavin kanssa.
– Sen kanssa se tosiaan osaa taituroida, on varsinainen haka siinä, nauraa Kaisa.
Mosku on leikkinyt myös palloilla, mutta ne eivät kestä kovin kauaa.
– Oli siinä jumppapallo, mutta eihän se kauaa kestänyt, tuumii Kaisa.
Saavi on ihme kyllä vielä ehjänä. Mosku siirtelee sitä ensin varovasti ja saa vihdoin saavin sangan sarveensa kiinni. Sitten alkaa ravi, kun poropoika ryhtyy jahtaamaan sisaruksiaan saavi päässä. Kyytiä saa vanha äitikin. Muutaman rundin jälkeen saavi pongahtaa pois sarvista ja perhe saa hetken levon.
– On se aikamoinen kaveri, hauska veijari, toteaa Kaisan poika Aki-Petteri Pulkkinen.