Moskovassa mielenosoitus median vapauden puolesta

Venäläiset ovat suivaantuneet etenkin maan kahdelle yleisradiokanavalle, Ykköskanavalle ja Rossijaalle. Kanavia syytetään hallituksen myötäilystä.

Noin kaksituhatta ihmistä on osoittanut mieltään lähellä valtion televisiokeskusta Moskovassa. Mielenosoittajat arvostelivat mediaa hallituksen myötäilystä ja vaativat Venäjän hallitusta lopettamaan median sensuurin, AFP:n paikalla ollut valokuvaaja kertoi.

Mielenosoitukseen osallistui oppositiopuolueiden ja opposition nuorisoryhmien jäseniä.

Etenkin Venäjän kahta yleisradiokanavaa, Ykköskanavaa ja Rossijaa, on arvosteltu voimakkaasti hallituksen myötäilystä.ja presidentti Vladimir Putinin vierailuista ja päätöksistä kertovien ohjelmien sijoittamisesta parhaaseen katseluaikaan. Arvostelua on herättänyt myös se, että presidentti Vladimir Putinin vierailuista ja päätöksistä kertovat ohjelmat sijoitetaan usein parhaaseen katseluaikaan.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat