Perjantaina 11.3.2011 Kotiteollisuus-yhtyeen laulaja Jouni Hynysen faneilla on jännä paikka, sillä Hynynen kohtaa itsensä Heikkisen, ja kuuluisa parta on toki puheenaiheena.
Hynysen parta on ollut yksi viime viikkojen puheenaiheista, sillä mies lupasi ajaa partansa pois jos Suomen mieshiihtäjä saa kultaa MM-kisoista. Partaa Hynynen on ehtinyt kasvattaa jo kymmenen vuotta vuoden 2001 Lahden skandaalikisoista lähtien.
Ajaako Hynynen partansa todella pois? Ajaako mies sen itse? Mitä mieltä Heikkinen on vedosta? Jos parta ajetaan, niin kuka saa partakarvat?
Tämä kaikki selviää perjantaina klo 20.00 MTV3:n Korkojen kera -lähetyksessä. Muista että Korkojen kera tulee myös perjantaisin AVAlta klo 22.00 ja on jälkikäteen katsottavissa myös Katsomosta.
Perjantaina vieraina nähdään myös missisuosikki Anni Uusivirta miesystävänsä Mohamed Khalidin kanssa. Mukana ovat myös perjantaina ensi-iltansa saavan Sovinto-elokuvan palkittu näyttelijä Outi Mäenpää sekä Nightwish-yhtyeestä tuttu Tuomas Holopainen.
Kike Elomaa ja Juha Mieto ottavat vastaan haasteen katusoitosta. Valmentajana nähdään katusoittaja ja X Factor -voittaja Elias Hämäläinen.
Korkojen kera Facebookissa: Lue Vapun ja Jennin kommentit ohjelmasta
Korkojen kera Katsomossa: Katso kaikki lähetykset
(MTV3)