Lastenklinikoiden Kummien JouluMielelle-hyväntekeväisyyskonsertissa nähdään tänä vuonna erikoinen lauluhaaste.
Haasteessa Salatut elämät -näyttelijätähdet kisaavat MTV Uutisten ruutukasvoja vastaan laulukilpailussa.
Molempiin tiimeihin kuuluu viisi tunnettua henkilöä.
Salatut elämät -sarjassa ei vietetä joulua, joten kyseinen temppu on senkin puolesta hyvin poikkeuksellinen.
Haasteen ideanikkarina ja toteuttajana toimi MTV Uutisten toimittaja Jere Silfsten, jonka mukaan ihmiset lähtivät samantien mukaan laulukisaan.
– Ollaan selvästi tärkeän asian äärellä. Osa kisaajista ilmoitti etteivät osaa ollenkaan laulaa, mutta lähtivät silti ilomielin mukaan, kertoo Silfsten.
MTV Uutiset -joukkue:Jessica Helaskoski, Mika Saukkonen, Pekka Pouta, , |
