Suunnistuksen MM-joukkueeseen valittu Minna Kauppi oli perjantaina oivassa kisavireessä toisella puolella maailmaa.
Kauppi voitti Taiwanissa ei-olympialajien maailmankisojen (World Games) suunnistuksen avausmatkan, naisten sprintin.
Asikkalan Raikasta edustava Kauppi oli maailmankisojen avausmatkalla omaa luokkaansa, sillä hän kukisti toiseksi sijoittuneen australialaisen Johanna Allstonin yli 20 sekunnilla. Turun Suunnistajien riveissä kisaava Bodil Holmström oli kisan seitsemäs.
Suomalaiset avasivat mitalitilinsä myös miesten sprintissä, jossa Vehkalahden Veikkojen Tero Föhr oli kolmas venäläisen Andrei Hramovin ja sveitsiläisen Daniel Hubmannin takana. Erot olivat miesten kisassakin selvät, sillä Föhr hävisi voittajalle noin 35 sekuntia. Vaajakosken Terän Pasi Ikonen suunnisti 11:nneksi.
- Hieno päivä Suomelle, kaksi mitalia kovassa seurassa. Maasto oli nopeaa puistoa, suunnistuksellinen rata, joka vaatii rytmitystä. Hyvä sprinttirata! Minna oli ylivoimainen pienistä virheistä huolimatta, Terolta hyvä nousujohteinen suoritus, valmentaja Mika Lehtonen kertoi.
Suomalaiset ovat Taiwanin kisoissa kovalla kvartetilla, sillä jokainen heistä kuuluu elokuussa Unkarin MM-kilpailuissa kisaavaan joukkueeseen. Taiwanissa heitä hellii helle, ja kisaurakka jatkuu viikonloppuna. Lauantain ovat vuorossa keskimatkat ja sunnuntain päätöslajina on neljän hengen sekaviesti, jossa miehet juoksevat ensimmäisen ja kolmannen osuuden, naiset toisen ja neljännen osuuden.
Neljän vuoden välein järjestettävä World Games kokoaa 31 lajin parhaimmiston. Tänä vuonna kisoihin osallistuu yli 5000 urheilijaa. Suomalaisia kilpailee suunnistuksen lisäksi muun muassa jousiammunnassa, keilailussa, rytmisessä voimistelussa, tanssiurheilussa, vesihiihdossa ja voimanostossa.
Kilpailut jatkuvat 26. heinäkuuta asti.
(MTV3-STT)