Milloin kipeän lapsen voi viedä päiväkotiin? Ota huomioon kaksi olennaista asiaa
Sairasta lasta ei tule viedä päiväkotiin. Varhaiskasvatukseen osallistumisen ratkaisee paitsi lapsen oireilu myös jaksaminen.
Syksyisin on liikkeellä monenlaista tautia. Flunssakausi tuottaa päänvaivaa etenkin lapsiperheissä, joissa kotiin sairastamaan jäävä lapsi voi hankaloittaa vanhempien työskentelyä tai opiskelua.
MTV Uutiset kysyi Helsingin, Oulun, Turun ja Kuopion kaupungeilta linjauksia siihen, milloin kipeän lapsen voi viedä päiväkotiin. Pääsääntö on, ettei sairasta lasta tule hoitopaikkaan viedä. Ratkaisevaa on paitsi oireilu, myös lapsen jaksaminen ja yleisvointi.
– Sairaana ja toipilaana lapsen oikea paikka on kotona, Oulun kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Kirsi Ranki tiivistää.
– Pelkkä yskä tai nuha eivät estä varhaiskasvatukseen osallistumista, mutta jos lapsi on hyvin väsynyt ja huonovointinen, niin silloin on parasta jäädä kotiin.
Lue myös: Milloin on syytä lähteä lääkäriin? 7 vaarallista oiretta lapsilla: "Todella huolestuttava merkki"
Lapsen yleisvointi ratkaisee
Jotta lapsen voi viedä päivähoitoon, tulee tämän siis jaksaa osallistua ryhmän toimintaan normaalisti koko hoitopäivän ajan eli esimerkiksi ulkoilla ja leikkiä muiden kanssa.
Asian määritteleminen on toisinaan helpommin sanottu kuin tehty. Vanhempi saattaa esimerkiksi arvioida aamulla, että lapsen voi vointinsa puolesta hyvin viedä hoitopaikkaan, mutta paikan päällä lapsen vastaanottava henkilö on eri mieltä. Tällöin aikuisten on keskusteltava keskenään oikean arvion tehdäkseen.
– Joskus on tapauksia, joissa joudutaan käymään tapauskohtaista keskustelua, kuten pitkään kestänyt nuha ja lapsi muuten jaksaa olla varhaiskasvatuksessa. Tätä tehdään hyvässä yhteistyössä, Helsingin kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Miia Kemppi kertoo.
Lääkäri kertoo, miksi flunssa voi tänä vuonna tuntua tavallista pidemmältä. Juttu jatkuu videon alla.
Tautikohtaiset toimintaohjeet
Monet syksyihin riehuvat taudit ovat tarttuvaa sorttia, mutta tartuttavuus vaihtelee eri sairauksien kohdalla.
– Tietyissä tarttuvissa taudeissa on aiheellista pitää oireettomia päiviä ennen päivähoitoon osallistumista, esimerkiksi oksennus-ripulitaudeissa suositellaan 2 vuorokauden oireettomuutta, Turun kaupungin hyvinvointitoimialan ylilääkäri ja tartuntatautilääkäri Jutta Peltoniemi kertoo.
Koronaa sairastavan lapsen tulisi puolestaan välttää perheen ulkopuolisia kontakteja vähintään viisi päivää oireiden alusta, oli hän rokotettu tai ei.
Kuumeista lasta ei hoitoon tule viedä, vaan ennen päiväkotiin menemistä tulee olla takana vähintään yksi kuumeeton päivä. Pelkkä yskä tai nuha eivät estä varhaiskasvatukseen osallistumista, ellei lapsella ole muita oireita tarttuvasta taudista.
Viime aikoina tapetilla on ollut enterorokkotapausten lisääntyminen. Kyseinen flunssaa, rakkuloita ja näppylöitä aiheuttava rokkotauti on hyvin tarttuvaa sorttia, mutta onneksi useimmiten melko lievä tauti. Terveyskirjasto linjaa, ettei enterokko vaadi eristystä, vaan lapsen yleiskunto ratkaisee sen, voiko hän osallistua varhaiskasvatukseen vai ei.
Niin ikään herkästi leviävän vesirokon kohdalla lapsi tulisi eristää, kunnes tartuttavat ihorakkulat ja ruvet ovat kuivuneet. Nykyään lapset rokotetaan vesirokkoa vastaan. Rokotettu lapsi voi palata hoitoon, kun uusia ihomuutoksia ei enää ilmaannu.
Korva- ja silmätulehdukset eivät estä päivähoitoon menemistä, mikäli lapsen yleisvointi on hyvä.
Oman haasteensa tuovat oireettomat taudit, sanoo Kuopion kaupungin vs. kasvatusjohtaja Minna Kari. Monet virusinfektiot ovat tartuttavimmillaan juuri taudin alussa tai jo ennen oireiden puhkeamista. Tautien leviämisen riskin minimoimiseksi lapsen kannattaa jäädä kotiin heti, kun vointi alkaa heiketä.
Alla olevalla videolla kerrotaan, millaisista oireista koronaviruksen voi tunnistaa.
Osittaislähteet: Terveyskirjasto 1 & 2, THL
Uusimmat
-
05:47
Musti ja Mirri salaa myrkkykoiranruoan uhrien määrän – näin yhtiö heräsi toimimaan ensimmäisten sairastumisten paljastuttua
-
05:26
Tänään liputetaan Jean Sibeliuksen päivää – tiedätkö kenen sisko Aino-vaimo oli?
-
05:15
Euroopan parlamentti: Kaikkien uusien rakennusten tulee olla päästöttömiä vuodesta 2030 alkaen
-
05:15
Ukraina salamurhaa vihollisiaan Venäjällä, ja Putin on voimaton – Ilmari Käihkö: Yksi ryhmä erityisesti kohteena
-
05:08
Viisi guyanalaissotilasta kuoli helikopteriturmassa lähellä Venezuelan rajaa – kaksi edelleen kateissa viidakossa
-
01:00
Suomen luontotavoitteiden ja nykytoimien välillä ammottava kuilu
-
00:02
Hypo ennustaa: Asuntojen hinnat kääntyvät ensi vuonna nousuun – taustalla ennätyksellinen väestönkasvu
-
23:28
EU yritti taivutella Kiinaa käyttämään vaikutusvaltaansa Venäjään, kertoo Eurooppa-kirjeenvaihtaja
-
22:53
Kihelmöivät lukemat – Arnold Schwarzenegger löi pöytään armoitettua faktaa
-
22:22
Azerbaidzhan ja Armenia vaihtavat sotavankeja – haluavat normalisoida suhteensa
-
22:11
Bidenilta kovaa tylytystä Ukrainan apupaketin estäneille republikaaneille: "Leikkivät uskaliasta leikkiä"
-
22:09
Ville Mäkipelto kertoo sarjamurhaajista, Raamatusta ja pilvenpolttelusta Linnan juhlissa miljoonayleisölle
-
22:01
Lähteet: Britney Spearsin isän jalka amputoitiin
-
21:54
ManU-manageri Erik ten Hagilta tyly kommentti hyllytetystä tähtipelaajasta
-
21:47
Pohjois-Amerikassa säkenöivä Brad Lambert kolkuttelee jo NHL:n portteja – "Tiedän, kuinka vaikeaa sinne on päästä"
-
21:45
Politiikan toimittaja: SAK:n vaatimusten läpimeno olisi "joulun ihme"
-
21:08
Oulun kaupunginjohtaja jättää tehtävänsä – ei vastannut "odotuksia johtajuudesta"
-
21:01
Pirkka-Pekka Petelius muisteli koskettavasti Pedro Hietasta: "Olet aurinko"
-
20:52
MTV:n tiedot: Suomi on varautunut jopa kymmenien tuhansien laittomien maahantulijoiden varalle
-
20:52
Rautjärvellä kadonnut löytyi kuolleena avannosta autoineen
-
Lataa lisää