THL: Enterovirusta liikkeellä tavanomaista enemmän Suomessa – näin virus tarttuu

Enterovirusta on Suomessa nyt liikkeellä tavanomaista enemmän, tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Tartuntatautirekisteriin ilmoitettujen enterovirustapausten määrä on alkanut lisääntyä tänä vuonna tavanomaista aiemmin, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo tiedotteessaan. Lisäksi enterovirusten aiheuttamia enterorokkotapauksia on raportoitu laitokselle ympäri Suomea tavanomaista enemmän.

THL:n mukaan tapauksista suurin osa on lieväoireisia, mutta  lapsipotilaita on joutunut myös sairaalahoitoon hengenahdistusoireiden vuoksi. Näillä potilailla on todettu yleensä vain lieviä hengitysoireita, toisinaan myös hengenahdistusta ja keuhkokuumetta aiheuttava enterovirus D 68.

Koko viime vuonna laboratoriovarmistettuja enterovirustapauksia ilmoitettiin tartuntatautirekisteriin 243, mutta tänä vuonna tapauksia on ollut jo 217 ja luvun odotetaan nousevan.

Enteroviruksen oireet ja tarttuminen – muista käsihygienia

THL kertoo, että enterovirusinfektiot ovat yleensä lieväoireisia ja paranevat itsestään viikossa tai kahdessa. Vakavampiakin taudinkuvia esiintyy kuitenkin joka vuosi. Yleensä enterovirukset aiheuttavat oireita lapsilla, mutta nuoret ja aikuisetkin voivat saada oireisen infektion.

Hengitystieinfektioiden, vatsaoireiden ja varsinaisen enterorokon ohella enterovirukset voivat aiheuttaa harvinaisempina tautimuotoina sydänlihastulehdusta ja aivokalvontulehdusta. Aivokalvontulehduksen yleisimmät oireet ovat kuume, päänsärky ja niskajäykkyys.

Miten enterovirus sitten tarttuu? Enterovirus tarttuu ulosteesta käsiin ja käsistä suuhun tai pisaratartuntana. Tehokkain tapa välttyä tämänkin viruksen tartunnalta on pestä kädet huolellisesti saippualla ja runsaalla vedellä.

THL kertoo sivuillaan, että taudin itämisaika on 3‒7 vuorokautta.

Katso ohjeet huolelliseen käsienpesuun. Juttu jatkuu videon alla.

Näin peset kätesi ja suojaudut tartunnoilta 1:15
Näin peset kätesi ja suojaudut tartunnoilta.

Kymmeniä virustyyppejä

THL:n mukaan enterovirukset ovat hyvin yleisiä. Saman kauden aikana väestössä voi kiertää kymmeniäkin erilaisia virustyyppejä, ja taudinkuva vaihtelee.

Sairastettu tauti suojaa sairastumiselta sen saman virusalatyypin aiheuttamaan infektioon, mutta  toisen alatyypin infektiolle se ei tarjoa suojaa.

Suomessa ja muualla Euroopassa enterorokon yleisin aiheuttaja on vuodesta 2008 ollut coxsackievirus A6.

Lähde: THL

Lue myös:

    Uusimmat