Mainos

Mikä yhteensattuma! Äidillä, isällä ja lapsella on kaikilla sama syntymäpäivä

Vaimonsa ja lapsensa kanssa saman syntymäpäivän jakava isä vitsailee, että heidän täytyy ajoittaa tulevienkin lasten syntymät kyseiselle päivälle. 

Luke ja Hillary Gardnerilla ei tule koskaan olemaan vaikeuksia muistaa toistensa syntymäpäiviä. Pariskunnan molemmat osapuolet ovat nimittäin syntyneet samana päivänä, 18. joulukuuta. Ainutlaatuisen tapauksesta tekee se, että nyt 27 vuotta myöhemmin, myös heidän poikansa päätti saapui maailmaan juuri tänä kyseisenä päivänä.

Saman syntymäpäivän jakaminen perheen kesken on äärimmäisen harvinaista. New Orleansin yliopiston tutkija Tumulesh Solankyn mukaan todennäköisyys siihen, että kaksi ihmistä jakaa saman syntymäpäivän on 1:365. Todennäköisyys puolestaan siihen, että saman syntymäpäivän omaavat vanhemmat saavat vielä lapsen samana päivänä, on 1:365 kertaa 1:365, eli noin 0,0000000751 prosenttia.

Ennusteet lasketusta ajasta eivät pitäneet paikkansa

Äiti vannoo, että vanhemmat eivät yrittäneet ajoittaa lapsen syntymää kyseiselle päivälle, vaan se oli täyttä sattumaa.

– Emme todellakaan laskeneet asioita yhteen ennen kuin tulin raskaaksi. Sitten tajusimme, että vau, Hillary kertoo.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Lapsen syntymän ei alun perin pitänyt osua kyseiselle päivälle. Vanhempien käyttämä puhelinsovellus ennusti päiväksi 15. joulukuuta, synnytyslääkäri uskoi puolestaan lapsen syntyvän 19. päivä.

Päivää ennen omaa syntymäpäiväänsä vanhemmat päättivät hieman vauhdittaa synnytyksen käynnistymistä ja lähtivät kävelylle. Olipa kävelyllä asiaan vaikutusta tai ei, lapsi syntyi maailmaan aamukymmenen aikaan 18. joulukuuta. Tasan 27 vuotta vanhempiaan myöhemmin. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Vanhemmat vitsailevat, että jos he joskus aikovat hankkia lisää lapsia, heidän täytyy yrittää ajoittaa synnytys taas joulukuulle.

– Jos emme tule raskaaksi maaliskuussa, meidän täytyy odottaa seuraavaan vuoteen, isä vitsailee.

Tämä kakku kruunaa juhlan kuin juhlan. Katso resepti videolta.


Lähde: FoxNews

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.