Mies raitistui – sanoo olevansa nyt huonompi työntekijä: ”Olin parempi myyntimies kännissä”

Kalle kielsi viimeiseen asti olevansa alkoholisti –"Istuin jouluna yksin baarissa ja join" 7:09

Juominen auttoi yhdysvaltalaismiestä pärjäämään työssään, mutta aiheutti ongelmia yksityiselämässä. Raitistumisen jälkeen asiat kääntyivät toistepäin.

Yllä olevalla videolla entinen alkoholisti kertoo taistelustaan.

Yhdysvaltalainen Alan Jabczynski teki menestyksellistä uraa headhunterina. Mies etsi sopivia ehdokkaita avoimiin työtehtäviin, mikä oli haastavaa ja stressaavaakin. Alan lääkitsi oloaan alkoholilla salaa perheeltään, ystäviltään ja työtovereiltaan.

Juominen auttoi Alania jaksamaan työssään. Krapuloita lievinsivät särkylääkkeet.

– Lupaus alkoholista lounaalla tai töiden jälkeen antoi virtaa puheluiden soittamiseen ja ilmoitusten tekemiseen, Alan kirjoittaa Huffington Post -lehden sivuilla julkaistussa kirjoituksessa.

Mies kertoo pystyneensä alkoholistiaikanaan keskittymään hyvin työntekoon, sillä hän halusi saada aikaiseksi tuloksia – joista voisi palkita itsensä alkoholiannoksella.

Alan saikin työstään hyvää palautetta pomoltaan. Perhe ei kuitenkaan kiittänyt samalla tavalla, vaikka kukaan ei Alanin mukaan tietänyt hänen alkoholiongelmastaan.

Asia paljastui vaimolle, mies lähti katkolle

Kerran Alanin vaimo löysi aviomiehensä miltei tajuntansa menettäneenä. Alan esti vaimoaan soittamasta hätänumeroon ja kertoi vihdoin alkoholiongelmastaan.

– Olin piilottanut jok'ikisen pisaran, pullon, kuitin, luottokorttioston, sairaslomapäivän, oksennuskohtauksen, krapulan, muistikatkoksen, kadonneen tavaran, humalassa ajamisen, unettoman yön ja pyörtymisen kaikilta.

Vihdoin oli muutoksen aina. Alan lähti perheensä ja työnantajansa tukemana vieroitushoitoon, jossa hän sai voimia korkin kiinni kiertämiseen.

Työteho kärsi

Alanin pysyttyä raittiina kaksi viikkoa oli aika palata takaisiin työpaikalle – ensimmäistä kertaa vuosiin selvin päin ja ilman krapulaa.

Aiemmin työssään hyvin selvinnyt ja urallaan edennyt headhunter oli haasteen edessä. Alanin piti tavallaan opetella työnsä uudelleen.

– Ennen löysin ehdokkaita työtehtäviin suhteellisen helposti. Asiakkaani olivat tyytyväisiä ja esimieheni kiittelivät minua työstäni. Kukaan heistä ei tiennyt, että useimpina päivinä olin joko krapulassa tai lounasjuoman jäljiltä huppelissa, Alan kirjoittaa.

Raitistunut Alan yritti imitoida aiempia tapojaan, ilman alkoholin vaikutusta. Se ei osoittautunut helpoksi.

– Raitistuminen oli muuttanut elämänasennettani perustavanlaatuisesti. Kun hyppäsin pois loppumattomasta töiden, nukkumisen ja viinan sekaisesta kierteestä, ymmärsin, mitä ympärilläni tapahtuu. En kyennyt keskittymään enää tavoitteisiini.

Työstä voi luopua, perheestä ei

Raitistumisen ansiosta Alan kertoo olevansa parempi isä, ystävä ja aviomies, mutta huonompi työntekijä.

– Olin parempi myyntimies kännissä.

Nyt Alan nimittäin kiinnittää liiaksi huomiota tehdäkseen työnsä laatuun, ei määrään. Sen voisi kuvitella olevan hyvä asia, mutta Alan huomauttaa alallaan numeroiden olevan määrittelevässä asemassa. Asioita pitäisi saada aikaiseksi.

– Ilman alkoholia elämäni on oudossa risteyksessä, jossa yksityiselämä rullaa paremmin, mutta laskujen maksu huonommin.

Alan kirjoittaa, että alkoholista luopuminen oli työtehon menettämisen arvoista. Vaimo ja lapset ovat uraa ja rahaa tärkeämpiä.

– Voin etsiä uuden työn, mutten voi korvata perheeni rakkautta tai lapsieni kanssa luomiani muistoja.

***

Näin alkoholi vaikuttaa nuorten aivoihin 6:14

Lue myös:

    Uusimmat