Metsästä alastomana löytyneen 1-vuotiaan verestä löytyi metamfetamiinia – heitteillejätöstä syytetty isä väittää paenneensa viidakkoveitsiä heiluttaneita hyökkääjiä

​​​​​​​Uutisoimme viime vuonna metsästä löytyneestä 1-vuotiaasta pojasta, joka oli hylätty metsään isänsä toimesta Oregonissa Yhdysvalloissa. Syyttäjien lausunnosta selviää, että pojan jalka oli murtunut, hänellä oli halkeama kallossaan ja metamfetamiinia veressään. 

Pojan isää Brandon Blouinia, 26, syytetään yksivuotiaan poikansa Bradley Michael Thomasin heitteillejätöstä. Isän uskotaan olleen päihteiden vaikutuksen alaisena.

Oikeudessa luettiin ääneen Blouinin isäidin kirjoittama kirje. Tuomari A. Michael Adler pohti kirjettä apuna käyttäen, voidaanko Blouinia vapauttaa vankilasta, jossa hän on ollut viime kesästä saakka.

– On hyvin mahdollista, että hän karkaa. Hän on uhka kaikelle, mikä hänen tielleen sattuu, Blouinin isoäiti kirjoitti.

Tuomari Adler teki harvinaisen tempun ja nosti syytetyn takuusumman 200 000 dollarista 500 000 dollariin.

Uskoi, että häntä jahdataan

Lapsi löydettiin toukokuussa metsästä alasti. Hän oli ilmeisemmin ollut yksin useita tunteja.

Lapsen isä ja 18-vuotias äiti asuivat autossa. Äiti oli kävellyt pois ajoneuvon luota, jolloin Blouin lähti etsimään häntä lapsi mukanaan.

Jossain vaiheessa etsintöjä hän oli laskenut lapsen maahan ja jättänyt hänet siihen.

Oregonin osavaltion Deschutesin piirikunnan seriffi etsi lasta helikoptereilla, droneilla ja jalkaisin. Bradley löytyi viimein noin puolentoista kilometrin päässä autosta.

Blouin kertoi yhdysvaltalaislehdelle, että joukko miehiä ja nainen jahtasi häntä aseiden ja viidakkoveitsien kanssa. Hän kertoi laskeneensa pojan maahan suojellakseen tätä ja johdattaakseen joukon muualle.

Pojan äiti kertoi, että Blouin oli lyönyt häntä tuona iltana, jonka takia hän lähti pois. Mies ei antanut äidin ottaa lasta mukaansa. 

Syyttäjän mukaan myös äiti oli päihteiden vaikutuksen alaisena.

Blouinin asianajajan mukaan mies ainakin uskoi, että häntä jahdattiin tuona yönä. 

Asiasta kertovat muun muassa The Epoch Times ja The Bulletin. 

Lue myös:

    Uusimmat