Mainos

Metallica tänään lavalle Helsingissä - katso sääennuste

Metallica esiintyy illalla Sonisphere-festivaalilla Helsingissä loppuunmyydylle katsomolle poutaisessa, mutta viileässä säässä.

Sonisphere-festivaali kerää tänään noin 47 000 metallimusiikin ystävää Helsingin Kalasatamaan. Illan pääesiintyjä, yhdysvaltalainen Metallica saapuu lavalle noin kello 21, mutta soitto alueella alkaa jo iltapäivällä noin kello 14.50.

– Sää on iltapäivällä Helsingissä aurinkoista ja lämpötila on noin 13 asteessa. Illalla pilvisyys lisääntyy hiukan, mutta sadekuuroja ei pitäisi tulla. Illalla lämpötila on kymmenen asteen tienoilla. Tuulet ovat heikkoja, sanoo MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Sonispheren tapahtumakoordinaattori Hanna Kaukoniemi kehottaa festivaalivieraita pukeutumaan lämpimästi.

– Vaikka aurinkoakin on luvattu, on aika viileää, joten kannattaa laittaa tarpeeksi vaatetta päälle ja hyvät kengät. Sateenvarjoja ei alueelle saa tuoda, joten jos haluaa varautua sateeseen, kannattaa ottaa sadetakki mukaan. Puolen litran avaamaton, alkoholiton juomapullo on sallittu, alueella on myös vesipisteitä pullon täyttämistä varten, sanoo Hanna Kaukoniemi.

Tapahtuma pidetään sorapohjaisella kentällä, joka on järjestäjien mukaan hyvässä kunnossa viikonlopun sateidenkin jäljillä.

Sonisphere on yksi Suomen kesän suurimmista tapahtumista. Metallican lisäksi yksipäiväisen festivaalin esiintyjiä ovat Machine Head, Amorphis, Gojira, Ghost ja Hardcore Superstar. Tapahtuma on loppuunmyyty.

(MTV3)

Katso Helsingin ja Etelä-Suomen sääennuste.

Katsomo-video ei ole saatavilla

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.