Merita paransi selvästi

Merita-konserni paransi ensimmäisellä vuosipuoliskolla runsaalla 400 miljoonalla markalla tulostaan viime vuodesta. Luku ei ole täysin havainnollinen, koska Meritan edeltäjät olivat vielä viime vuoden alussa erillään.

Tuntuva parannus johtuu kuitenkin pitkälti Tukon myynnistä ja muista osakekaupoista saaduista tuloista. Tukon kaltaisia yli 90 miljoonan markan myyntivoittoja ei ole luvassa jatkuvasti, mutta myös loppuvuoteen suhtaudutaan luottavaisesti. Pankin johto katsookin, että vaatimaton osinko on realistinen tavoite. Sen tarkemmin sitä ei määritellä.

Meritan alkuvuoden liikevoitto oli 681 miljoonaa markkaa. Vuotta aiemmin tulosta syntyi 253 miljoonalla markalla, mutta KOP:n välivaiheen perillinen Kansalliskonserni liitettiin Meritaan vasta viime vuoden maaliskuussa. Osakekaupat ja myyntivoitot toivat nyt yhteensä 374 miljoonaa markkaa.

Vainio: alkuvuosi odotettua parempi

Pääjohtaja Vesa Vainion mukaan alkuvuoden tulos on jossain määrin odotettua parempi. Jo nyt konserni on ylittänyt koko viime vuonna kerätyn voiton eli Vainion jo aiemmin ilmoittama tavoite tälle vuodelle on saavutettu, ellei mitään täysin yllättävää tapahdu.

Vaikka alkuvuoden kaltaisia myyntivoittoja ei ole luvassa toisella puolikkaalla, muut tekijät ovat helpottamassa loppuvuotta: pankin huonot luotot ovat edelleen laskussa, lähinnä entisen KOP:n asiakkaiden käyttelytilien korkojen lasku elokuun alusta tuo tuntuvia säästöjä ja myös pankkifuusion yhdistämishyödyistä päästään nauttimaan täysimääräisesti. Tiliehtojen yhdenmukaistamisesta syntyvää hyötyä ei lähdetä tarkemmin määrittelemään.

Alkuvuoden aikana pankin henkilöstö on vähentynyt lähes 1 200:lla. Suurimmat luottotappiot syntyivät PMA-Yhtymän ja kanaalin alittavan tunneliyhtiön luotoista. Kaikkiaan luottotappioita tuli 824 miljoonalla markalla.

Pankkitoiminta entistä laajempaa

Meritan rahoituskate oli nyt hieman vaille 2 miljardia markkaa. Vuotta aiemmin summa oli suunnilleen 2,2 miljardia markkaa, kun mukaan otetaan myös alkuvuoden kate Kansalliskonsernilta. Meritan johtokunnan jäsen johtaja Ari Laakso tähdensi, että katetta pienentävät runsaalla 110 miljoonalla markalla pääomasijoituksille maksettava korko. Se on valtiolle menevää korkoa pankkikriisin alussa annetulle tuelle. Viime vuoden alussa se oli vielä korotonta.

Toisaalta katetta on pienentänyt luotonannon supistuminen. Laakson mukaan tosiasiassa suuria muutoksia ei ole tapahtunut. Lisäksi hän muistutti, että tätä nykyä muut tuotot ovat pankeille entistä tärkeämpiä.

Rahoituskate kertoo, miten paljon enemmän pankki onnistuu kokoamaan asiakkaille myöntämistään lainoista korkoja kuin sen on vastaavasti maksettava korkoja talletuksista ja omista lainoistaan. Sitä on perinteisesti pidetty hyvänä mittarina kuvaamaan, miten pankki on onnistunut perusbisneksen hoidossa.

Määräaikaisilta tileiltä rahaa on siirtynyt eläke- ja sijoitusvakuutuksiin, mikä on näkynyt konserniin kuuluvan Merita Henkivakuutuksen maksutulojen kaksinkertaistumisena viime vuodesta. Lisäksi mm. maksuliiketuotot ovat Laakson mukaan myönteisessä kehityksessä.

"Ei merkittäviä muutoksia" asiakaskunnassa

Alkuvuoden aikana pankki myönsi markkaluottoja jonkin verran viimevuotista enemmän, mutta valuuttaluottojen lasku piti kokonaistilanteen vielä hieman miinuksella. Meritan markkinaosuus markkaluotoista oli 43,9 prosenttia, mikä on aavistuksen enemmän kuin vuoden lopussa.

Markkatalletuksista pankin osuus tippui 42,4:stä 41,6 prosenttiin. Laakson mukaan se ei ole merkittävä, kun otetaan huomioon, että määräaikaistalletuksia siirtyi vakuutuksiin. Hänen mukaansa luvut osoittavat, että pankkifuusio ei ole aiheuttanut merkittäviä asiakasmenetyksiä. Jotkut ovat vaihtaneet pankkia, mutta vastaavasti uusia on tullut taloon.

Kesäkuun lopussa Meritalla oli markkaluottoja noin 116:lla ja markkatalletuksia 117 miljardilla markalla. Vielä vuoden lopussa talletuksia oli lähes 124 miljardilla markalla.

Tekniikkaa voi tuoda vielä lisäongelmia

Vaikka pankkien tietotekniikan yhdistämisestä aiheutuneet häiriöt saatiin lähes poistettua kesään mennessä, syksyllä voi olla tilapäisiä häiriöitä, kun toimintoja vielä parannetaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat