Merikotkalla hyvä pesintävuosi

Uusimaa ja Satakunta ovat saaneet merikotkan takaisin pesimälinnustoonsa. Merikotkalle kuuluu Suomessa muutenkin hyvää: sen poikastuotto oli viime vuonna parempi kuin kertaakaan aiemmin lajin tunnetussa historiassa. Eri puolilta Suomea löydettiin merikotkien pesistä yhteensä 140 poikasta. Eniten poikasia löytyi Turun ja Ahvenanmaan saaristosta sekä Merenkurkusta.

Merikotka oli jo häviämässä Suomen luonnosta 1970-luvun alussa. Ympäristömyrkkyjen vaivaamat kotkat eivät pystyneet tuottamaan lentokykyisiä poikasia. Vapaaehtoistyön pohjalta työskentelevät merikotkaryhmän jäsenet raahasivat tuolloin kotkaluodoille myrkyttömiä possunruhoja kotkien ravinnoksi. Kohta parikymmentä vuotta jatkunut talviruokinta onkin kasvattanut merikotkien kannan kohtuullisen vahvaksi, mutta myös asenteiden muutos ja lintujen asuinpaikkojen rauhoitus ovat auttaneet kotkia. Merikotka on Suomen suurin lintu: sen siipien kärkiväli voi olla jopa 2,5 metriä.

Merikotkaan voi perehtyä nyt myös Helsingin Luonnonkuva-arkistossa, missä on esillä Seppo Lammin 12 kuvataulun näyttely "Merenkurkun merikotkat - Havsörnar i Kvarken".
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat