Austinin radalle ennen Yhdysvaltain F1-kisaviikonloppua tehdyt muutokset eivät ole poistaneet kaikkia epätasaisuuksia asfaltin pinnasta. Kuskit saavat ajaa sunnuntai-illan kisassa kieli keskellä suuta, jotta eivät rikkoisia autojaan.
Viimeksi syksyllä 2019 USA:n GP:n näyttämönä toimineen Austinin radan epätasaisuus nousi jälleen puheenaiheeksi, kun lokakuun alussa ajetun MotoGP-viikonlopun aikana nähtiin useita vaaratilanteita.
LUE MYÖS: Max Verstappenin paalupaikkaa edelsi Red Bullin huolestuttava havainto
Vaikka F1-autoissa kuljettajat eivät ole vastaavassa vaarassa kuin suojattomat moottoripyöräilijät, isot töyssyt saattavat tehdä pahaa jälkeä huipputeknisten autojen aerodynaamisille ominaisuuksille tai sen herkille laitteille.
Radalle tehtiin korjaustöitä peräti viiteen mutkaan, mutta kaikkia monttuja ei saatu siloitettua näin lyhyellä varoitusajalla. Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff kertoo, että tiimi teki autoonsa muutoksia ennen lauantain aika-ajoja pomppuihin varautumiseksi.
– Auto ”pohjasi” aika rankasti, ja se hajottaa autoa. Teimme joitain lieventäviä toimenpiteitä, jotta emme rikkoisi sitä tai aiheutti sille niin pahaa verilöylyä, ja selviäisimme kisasta, Wolff kommentoi.
Samaan aikaan, kun talli tarvitsisi Austinin radan pitkälle pääsuoralle mahdollisimman pientä maavaraa parhaan aerodynaamisen edun saavuttamiseksi, sen täytyykin miettiä, miten ehkäistä pohjalevyyn tulevat tällit. Tämä ei tapahdu ilmaiseksi.