"Meihin liittyy paljon fanittamista" - Jollaa tilattu yli sataan maahan
Tänään ensimmäiset puhelimensa markkinoille tuovan matkapuhelinyhtiön Jollan toimitusjohtaja uskoo, että yhtiön valttikortti erittäin kilpailluilla matkapuhelinmarkkinoilla on yhtiön pieni koko.
Toimitusjohtaja Tomi Pienimäen mukaan puhelimen kehittämisessä kuunnellaan käyttäjiä tarkalla korvalla.
- Puhelin ja sen softa ovat sinänsä valmiita, mutta haemme lisää ominaisuuksia sen mukaan, mitä palautetta kuluttajilta tulee. Tämä on meidän etumme. Pienenä toimijana olemme ketterä reagoimaan kuluttajien toiveisiin, arvioi Pienimäki.
Pienimäen mukaan Jollalle on selkeästi tilausta.
- Meihin tuntuu nyt liittyvän paljon fanittamista. Meillä on kuutisenkymmentä fanisivustoa ympäri maailman. Puhelimia on ennakkotilattu 136 maahan ilman erityistä markkinointia, listaa Pienimäki.
Toimitusjohtajan mukaan erityisesti Saksasta on tullut runsaasti ennakkotilauksia.
Koko myös haaste
Pienimäki kuitenkin myöntää, että yhtiön pienuus on myös Jollan suurin haaste.
- Meidän on nyt hankittava kumppaneita, jotta pystymme pärjäämään suurten toimijoiden seassa.
Suomessa Jollan puhelinta myy DNA. Kotimaan markkinoiden jälkeen yhtiön tähtäimessä on muu Eurooppa ja Kiina. Näille markkinoille yhtiö aikoo ensi vuoden aikana.
- Tiettyihin Euroopan maihin on jo yhteistyösopimuksia tehty jälleenmyynnistä. Emme kuitenkaan vielä paljasta kumppaneitamme. Kiinassa teemme yhteistyötä älypuhelinmyyjä D.Phonen kanssa, kertoo Pienimäki.
Yhdysvaltojen markkinoille Jolla ei tällä haavaa ole kuitenkaan pyrkimässä.
- Yhdysvallat on erittäin vaikea markkina-alue, ja siksi Kiina tuntuu olevan meille nyt luontevampi vaihtoehto. Ja onhan Kiinakin sen verran suuri markkina, että jos siellä onnistumme, niin pärjäämme hyvin.
"Mobiiliosaaminen Suomessa ei itsestäänselvyys"
Vaikka tämä päivä on juhlapäivä Jollalle, toimitusjohtaja Tomi Pienimäki muistuttaa, että mobiiliosaamista ei pidä ottaa Suomessa itsestäänselvyytenä.
- Yhteiskunnan pitäisi ymmärtää tukea Jollan kaltaisten yritysten synnyttämistä Suomeen. Jos näin ei käy, suomalainen mobiiliosaaminen rappeutuu hyvin nopeasti.
Pienimäki painottaa, että ala on hyvin nopeasti kehittyvä.
- Tätä ei välttämättä Suomessa ole ymmärretty, vaikka Nokian varassa mobiiliosaamista rakennettiin vuosia. Toimialan osaaminen on kuitenkin sen luonteista, että se katoaa hyvin nopeasti, jos siitä ei pidetä kiinni.
Uusimmat
-
18:06
Kaksi kuumaa kysymystä arabiankielisissä keskusteluryhmissä: Onko rasismia ja miten Suomesta pääsee pois?
-
18:05
Purra kritisoi talousehdotuksia ja tunteet kiehahtivat eduskunnassa: "Kuulsi läpi vahva ylimielisyys"
-
18:05
Ensitreffit-Riian puhelimesta löytynyt Tinder puhuttaa – näin tuotanto vastaa
-
17:52
Suora lähetys kello 18.00: Presidenttiehdokkaat ottavat yhteen turvallisuupolitiikasta
-
17:50
Ruotsi vajosi taantumaan
-
17:49
Stoltenberg: Ukraina on lähempänä Nato-jäsenyyttä kuin koskaan
-
17:37
Ukraina: Venäjä hyökkäsi yöllä lennokeilla ja ohjuksilla – MTV seuraa sotaa
-
17:35
Venäjä syyttää ukrainalaista euroviisuvoittajaa valheellisen tiedon levittämisestä: "Otetaan kiinni, jos hän tulee Venäjälle"
-
17:34
Luonnonvoimat uhkaavat Manchester Unitedin tärkeää ottelua
-
17:20
Alexander Stubbin asuvalinta sai Hiihtoliiton jyrähtämään – Ristomatti Hakola pahoittelee
-
17:15
Hanna Sumari joutui kirurgin veitsen alle: "Nyt en saa istua pitkään toviin"
-
17:04
Nokian paperitehtaalla tulipalo – ympäristöön levisi terveydelle vaarallista savua
-
17:01
Viiden kuukauden jäytävän päänsäryn syy paljastui – kallon sisältä paljastui pari syömäpuikkoja
-
16:55
Kalervo Kummolalta suorasanainen viesti kiekkopäättäjille – kommentoi SM-liigan toimintaa: "Antaa huonon kuvan"
-
16:55
SM-liigaseuralle kaappaus saman sarjan sisältä – 19-vuotiaalle hyökkääjälle pitkä sopimus
-
16:53
Venäjä suuttui "joukoista" Suomen rajalla – näin vastaa presidentin kanslia
-
16:37
Kolme ihmistä on kuollut – Papi Khomanen, 48, matka hautajaisiin päättyi hirvittävästi
-
16:32
Hamas: Panttivankina ollut perhe kuollut Israelin pommituksissa, Israel tarkistaa väitettä – MTV seuraa sotaa
-
16:10
Sami Uotila sai idean Salkkareiden alkuperäisten näyttelijöiden jälleennäkemisestä – seuraavasta tapaamisestakin oli puhetta
-
16:07
Olkiluoto 3:n sähköntuotanto keskeytynyt
-
Lataa lisää