McLarenin ja Williamsin F1-tallien johtajat leikkasivat siivet tiedoilta, joiden mukaan Juan Pablo Montoya olisi siirtymässä Williamsilta McLarenille jo ensi kaudella.
Viikonvaihteen Indianapolisin GP-kisan aikana varikolla ja julkisuudessa liikkui tietoja joiden mukaan Montoya olisi tulossa Williamsille David Coulthardin tilalle, skotti vaihtaisi Jaguarille, josta Mark Webber siirtyisi Williamsille.
- Meillä on sopimus hänen (Montoyan) kanssaan vuoden 2004 loppuun eikä sellaisia olosuhteita ole, että sopimus ei toteutuisi, Williamsin tekninen johtaja Patrick Head totesi englantilaisen Autosport-lehden verkkoversiolle.
McLaren-tallin johtaja Ron Dennis puolestaan vakuutti olevan täysin selvää, että Kimi Räikkösen tallikaverina ajaa ensi kaudella David Coulthard. Talli vahvisti kaksikon kauden 2004 kuljettajikseen jo aiemmin tänä kesänä, mutta sitkeät huhut Montoyan siirrosta heräsivät jälleen henkiin Indianapolisissa. Montoyan uskotaan siirtyvän McLarenille kaudella 2005.
Dennis vakuutti brittilehdelle myös, että hänen ja Williams-tallin johtajan Frank Williamsin hyvät ja luottamukselliset suhteet ovat edelleen kunnossa. Niiden on arveltu kärsineen kulissien takaisessa kaupankäynnissä Montoyasta.
(MTV3-STT)
