Mattilan tuomio lieveni KKO:ssa

Ulkoasiainsihteeri Olli Mattila on tuomittu korkeimmassa oikeudessa vankeuteen.Mattila tuomittiin 1 vuoden 2 kuukauden ehdolliseen vankeuteen vakoilusta, turvallisuussalaisuuden paljastamisesta, virkasalaisuuden rikkomisesta ja asiakirjan luvattomasta paljastamisesta.

Olli Mattila


Kyse on asiakirjoista, jotka Mattila luovutti Venäjän tiedustelupalveluun kuuluneelle henkilölle vuosina 1997 ja 1998. Osa asiakirjoista oli laadittu EU:ssa, osa Suomen ulkoministeriössä.

Helsingin hovioikeus oli tuominnut Mattilan vakoilusta, turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja asiakirjan luvattomasta paljastamisesta 1 vuoden ja 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi hänet oli tuomittu viralta pantavaksi ja menettämään sotilasarvonsa. KKO pysytti hovioikeuden tuomion pääosin ennallaan, mutta eräiltä osin lievensi sitä tuomitsemalla Mattilan vakoilun sijasta turvallisuussalaisuuden paljastamisesta, virkasalaisuuden rikkomisesta tai asiakirjan luvattomasta paljastamisesta sekä hylkäsi syytteet eräiltä osin kokonaan. KKO alensi Mattilalle tuomittua vankeusrangaistusta. Muut Mattilalle tuomitut seuraukset pysytti ennallaan.

Uudet säännökset maanpetosrikoksesta käyttöön

Mattilan eräälle vieraalle valtiolle luovuttamat asiakirjat sisälsivät Suomen ulkomaankauppaa ja ulkomaansuhteita koskevia tietoja. Asiakirjoista osa oli laadittu Suomen ulkoasiainministeriössä ja osa EU:n toimielimissä. Asiakirjat koskivat muun muassa tulevissa kokouksissa käsiteltäviä EU:n neuvottelutavoitteita ja -taktiikkaa koskevia salassa pidettäviä asioita.

KKO sovelsi Mattilan jutussa ensimmäisen kerran 1.9.1995 voimaan tulleita maanpetosrikossäännöksiä. Ratkaisussaan KKO totesi, että vakoilusta tuomitsemisen edellytyksenä on, että luovutetun tiedon tuleminen vieraan valtion tietoon on voinut aiheuttaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle. Tämä edellytys täyttyi neljän asiakirjan ja yhden suullisesti annetun tiedon osalta. Pelkästään se, että Mattilan menettelystä oli voinut aiheutua vahinkoa Suomen maineelle, uskottavuudelle ja toimintaedellytyksille EU:ssa, ei riittänyt vakoilun tunnusmerkistön täyttymiseen.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat