Matti Saaren viimeinen puhelu ystävälle klo 11.53: Järjestä minulle polttohautaus

Tänään ilmestynyt 7 päivää -lehti on haastatellut Muurlassa opiskelevaa Raunoa, joka oli Kauhajoen ampuja Matti Saaren läheinen ystävä. Rauno kertoo saaneensa puhelun Matilta heti ampumisten jälkeen kello 11.53 tiistaina.

– Hän ilmoitti minulle hyvin rauhallisella äänellä, että on ampunut kymmenen ihmistä. Hän soitti jättääkseen hyvästit. Matti kertoi suunnitelleensa ampumista kaksi vuotta ja pyysi minua järjestämään hänelle polttohautauksen. Viimeiseksi hän sanoi "hyvästi kaveri" ja minä sanoin siihen automaattisesti että hyvästi, Rauno kertaa lehdessä järkyttävä puheluaan.

Rauno ja Matti ovat tunteneet toisensa vuosia koulusta ja kotibileistä.

Rauno kertoo myös, että miehet olivat puhuneet messengerissä puolitoista vuotta sitten ampumisesta, kun Matti oli kirjoittanut hänelle tekevänsä jotain suurta ja ampuvansa monta ihmistä jossain koulussa.

– Hän kuitenkin kuittasi sen seuraavana päivänä pilana.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat