Studio55.fissä seurataan kevään ajan yhteensä kymmenen yli viisikymppisen laihdutusurakkaa. Tässä esittäytyy Keventäjät-testiryhmäläinen Marjo Kohvakka.
Olen ns. ikuinen painonvartija. Hyvän perusruuan ystävänä ja -laittajana ja "suotuisilla" perintötekijöillä siunattuna, olen lähes koko aikuisikäni taistellut – milloin enemmän, milloin vähemmän – painoni kanssa.
Nyt alkaa oikeasti olemaan se vaihe, jolloin on TEHTÄVÄ jotain eikä mietittävä. Negatiiviset terveysvaikutukset ovat jo havaittavissa. Perintötekijöistä mm 2. tyypin diabetes sekä verenpaine ovat uhkatekijöinä.Lääkitystä minulla ei ole vielä. Ehkä ei ole riittävästi tutkittu.
Enkä niin haluakaan pillereitä, joten jos asialle tekisi nyt jotain itse!
En kannata ihmedieettejä
Olen jokseenkin kilpailuhenkinen ja tarvitsen riittävää motivaatiota, jotta saan potkittua itseäni ahteriin ja liikkeelle. Ajatus jonkin asteisesta haasteesta herättää saalistajan vaistot.
Olen kauan sitten saanut talousalan koulutuksen, joten esimerkiksi ruoan ravintoarvot ovat tuttuja. Tiedän mitä on perusaineenvaihdunta. Tiedän saannin ja kulutuksen yhtälön. Ymmärrän jopa tämänikäisen ihmisen muuttuneet hormonitoiminnat, ja niiden vaikutuksen aineenvaihduntaan, tai niin ainakin luulen...
En kannata mitään totaali-karppauksia enkä ihmedieettejä. Vähemmälläkin saa kroppansa sekaisin.
Olen vartioinut painoa, paastonnut, tunnen dash- ruokavalion, kaalisoppadieetit, nutriletin, jopa herra Atkins tuli nuoruudessa tutuksi.
