Maria Veitola paljasti haastavimmat Yökylässä-vieraat: "Jännittää, kaliseeko asioiden lisäksi myös egot"

Maria Veitola ja ohjaaja Jenni Sippo kertoivat Yökylässä Maria Veitola -ohjelman tekemisestä –"Mieti, että saadaan tehdä tällaista" 4:44
Maria Veitola ja ohjaaja Jenni Sippo kertoivat Yökylässä Maria Veitola -ohjelman tekemisestä –"Mieti, että saadaan tehdä tällaista"

Yökylässä Maria Veitola -ohjelma palkittiin parhaana keskusteluohjelmana.

Maria Veitola luotsaa MTV3-kanavalla suosittua Yökylässä Maria Veitola -ohjelmaa. Ohjelma sai jälleen parhaan Venlan parhaasta keskusteluohjelmasta. Veitola saapui Kultainen Venla -gaalaan Yökylässä-ohjelman ohjaajan Jenni Sipon kanssa.

Veitola hehkutti MTV Uutisten haastattelussa, että Yökylässä on paras työ ikinä.

– Aion yökyläillä, jos mahdollisuus annetaan, vanhaksi mummeliksi asti! Me kuvaamme nytkin, ensi viikollakin menemme yökylään.

Veitolaa jännittää aina ennen kuvauksia, vaikka hän on yökyläillyt jo 80 kertaa. Hän viettää aina julkkiksen luona kaksi päivää ja yhden yön.

– Se on kuitenkin tosi pitkä aika. Sehän se ohjelman taika on, että vietetään oikeasti aikaa yhdessä. Kyllä se aina jännittää, miten me pärjäämme.

– On aina niin paljon kemioista ja luottamuksesta kiinni, se voi rikkoutua pienestäkin asiasta. Joskus voi olla, että ei vaan lähde. Harvoin kyllä.

Veitolalle antoisimpia yökyläilyt ovat sellaisten ihmisten luona, jotka ovat täysin erilaisia kuin nainen itse.

– Ne ovat samalla haastavimpia, jos tiedän, että meillä on arvoristiriitoja. Ne ovat vaikeimpia ja jännittävämpiä, koska asiat voi kalista vastakkain. Jännittää myös se, kaliseeko asioiden lisäksi myös egot vai pystytäänkö pysymään vain asioissa.

Lue myös:

    Uusimmat