Virpi Kuitunen ja Aino-Kaisa Saarinen ovat ainoat suomalaiset lauantaina Sapporossa hiihdettävässä 30 kilometrin kilpailussa. Matkalle aiemmin ilmoitetuista hiihtäjistä Pirjo Manninen ja Milla Saari jäävät pois.
Manninen oli torstaina voittamassa Suomelle viestikultaa, mutta kärsii nyt pienestä pohjerevähtymästä.
- Fysioterapeuttien mukaan kyseessä voi olla pahimmillaan pieni lihasrepeämä. Pirjolle ei suositettu hiihtämistä, ettei loppukausi ole vaarassa, valmentaja Eero Hietanen kertoi.
Saarella on köhää. Hän oli lievässä flunssassa jo alkuviikolla, mutta toipui kilpailukuntoon tiistaina hiihdettyyn 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailuun. Se toi 33. sijan ja jäi Saaren viimeiseksi arvokilpailuhiihdoksi. Hän on lopettamassa uraansa keväällä.
Naisten 30 kilometriä hiihdetään perinteisellä hiihtotavalla yhteislähtönä. Kuituselle ja Saariselle kisa on yksi Sapporon hiihtojen päämatkoista.
(MTV3-STT)
