Brand Model Management löysi aikoinaan nyt maailmalla upeasti menestyneen 16-vuotiaan mallin Kirsi Pyrhösen. Toni Korpineva Brandilta kertoo, ettei nuoren naisen maailmanmenestys tullut yllätyksenä.
Korpineva on ollut mukana Kirsin kanssa muun muassa muotiviikoilla ja matkusti mukana tien viedessä New Yorkiin, maailman kuuluisimman muotilehden, Italian Voguen kuvauksiin. Korpineva kertoi MTV3.fin Viihdeuutisille Kirsin suhtautuvan menestykseen innokkaasti, mutta järkevästi.
– Tottakai hän on menestyksestä innoissaan, mutta Kirsi myös tietää, että puolessa vuodessa tullut menestys voi myös lähteä puolessa vuodessa, Korpineva toteaa.
– Kirsillä on jalat maassa. Kun on järki päässä, niin voi menestyä alalla kuin alalla.
Kirsi löydettiin Ikeasta
Korpineva huomasi Kirsin muutama vuosi takaperin Ikeassa, kun tyttö oli vasta 13-vuotias. Hän kävi esittäytymässä nuoren tytön äidille ja kertoi, että Kirsillä olisi mahdollisuuksia menestyä mallimaailmassa.
– Meidän toimiston tapa toimia on pitkäjänteinen. Kirsin kohdalla odotimme kärsivällisesti ja viime syksynä aloimme katsoa, mihin ala häntä vie. Koimme yhteistuumin, että hän on valmis. Emme lähteneet ottamaan mitään riskejä, Korpineva selventää.


