Maajussille morsian -ohjelmaan vuonna 2011 osallistuvan maajussittaren Mervi Someron, 37, taustalta löytyy esiintyminen ystävänsä Max Perttulan persoonallisella musiikkivideolla.
Videota on katsottu YouTubessa jo lähes 300 000 kertaa.
– Olimme Max Perttulan kanssa luokkakavereita ja olleet hyviä ystäviä siitä lähtien. Olen tehnyt mallintöitä, videoita ja laulupätkiä hänelle, Mervi valottaa musiikkivideon taustoja.
Kartanonneito kertoo tehneensä myös muita mallintöitä, käyneensä Kuopiossa mallikoulun sekä osallistuneensa Miss Miljoona -kisoihin.
– Kokemusta kameran edessä olemisesta siis on, mutta joka kerta se on silti yhtä jännittävää, Mervi naurahtaa.
Dominanainen-videolla nähdään myös toinen nainen, MTV3:lla vuonna 2004 nähdystä Miljonääri-Jussi-ohjelmasta tuttu Jenni Siltanen.
Katso Mervin tanssi YouTubesta:
Upotettavan Youtube-videon id
(MTV3)
