Maajussi-Artulle sataa edelleen rakkauskirjeitä: "En tiedä, mitä niiden kanssa tekisin"

Artun rakkausrintamalla on juuri nyt hiukan liiankin vilkasta. 

Maajussille morsian -ohjelmassa tutustuttiin syksyllä Arttuun, joka valitsi ohjelman lopuksi morsianehdokkaista Sofin. Myöhemmin syksyllä Arttu kertoi kuitenkin, ettei romanssi parin välillä ottanut tuulta alleen

– Ei ole rakkausrintamalla mitään erityistä uutta, maajussi päivittää kuulumisiaan nyt MTV uutisille. 

– Mutta aika paljon on noita yhteydenottoja tullut, olen koettanut niiden kanssa painia, hän lisää. 

Ihailijaviestejä on sadellut pitkin syksyä. Arttu kertoo ilahtuneensa huomattuaan, että samanhenkisiä ihmisiä on niin paljon. Hänen mukaansa positiivinen palaute ja ihmisten lähestyminen tuntuu vain mukavalta. 

Omat haasteensa suosiossa silti on. 

– Yritykseni on aika paljon saanut käsintehtyjä rakkauskirjeitäkin, niitä tulee niin paljon etten tiedä oikein, mitä niiden kanssa tekisin. 

Vaikka Arttu haluaakin pysyä rakkaudelle avoimena, niin toistaiseksi hän on yrittänyt pitää matalaa porfiilia. Suuresta viestimäärästä on vaikea lähteä haarukoimaan potentiaalisia ihmisiä, joten mies sanoo antavansa pölyn ensin hiukan laskeutua. 

Hän myös korostaa, ettei ole missään vaiheessa halunnut antaa myönteisen palautteen nousta päähän. 

– Olin ulkomaanreissussa kaveriporukan kanssa heti kun ohjelma loppui. Se vähän helpotti, hän naurahtaa. 

Lue myös:

    Uusimmat