Maailmantähden ulkonäkö muuttui – saa kamalia viestejä: "Kerron teille, mitä tapahtui"

Maailman parhaiden tennispelaajien joukkoon aikanaan lukeutunut Jelena Dokic on saanut peliuransa jälkeen törkeitä viestejä – siksi, että näyttää nykyään erilaiselta. Nykyisin tennisasiantuntijana ja -kommentaattorina Australiassa työskentelevä legenda puuttui asiaan sosiaalisessa mediassa.

Kroatiassa syntynyt mutta Australiaa, Jugoslaviaa ja Serbia ja Montenegroa eri vaiheissa uraansa edustanut Dokic ylsi tenniksen naisten maailmanlistalla parhaimmillaan neljänneksi vuonna 2002. Nykyään maailmantähti työskentelee Australiassa tenniksen tv-asiantuntijana ja -kommentaattorina, ja hänellä on ollut työtehtäviä myös parhaillaan käynnissä olevassa grand slam -turnauksessa Australian avoimissa.

Osa ihmisistä on solvannut Dokicia ilkeästi siitä, että hänellä on pelivuosiaan enemmän painoa. Dokic kertoi eilisessä julkaisussaan Instagramissa saaneensa vartaloon ja ulkomuotoon kohdistuvaa arvostelua (englanniksi body shaming ja fat shaming). Hän jakoi esimerkkejä saamistaan viestistä, joista yhdessä häntä esimerkiksi kutsuttiin "valaaksi". Viestin lähettäjä ilmaisi myös veikkaavansa, että Dokicilta menisi 10 minuuttia juosta 100 metriä.

Dokic kertoi, että rapaa on tullut kaikkialta maailmasta ja paljon myös naisilta. Hän kuvaili vuorokauden aikana tulleen arvostelun määrää "hulluksi".

– Yleisin kommentti on "mitä hänelle tapahtui, hän on niin iso?" Dokic kirjoitti.

– Kerron teille, mitä tapahtui. Löydän keinon, selviydyn ja taistelen. Ja sillä ei todellakaan ole väliä, mitä teen ja mitä tapahtui, koska koolla ei pitäisi olla väliä. Väliä on ystävällisyydellä ja sillä, että on hyvä ihminen. Sitä minua ja muita solvaavat eivät selvästikään ole.

Dokic kutsui internetissä kiusaavia ja solvaavia ihmisiä "pahoiksi, ilkeiksi ja oppimattomiksi".

– Pystyn tulemaan ja tulen kuntoon itseni ja terveyteni vuoksi, mutta sinusta ei tule parempaa ihmistä. Paino muuttuu, mutta pahat ihmiset pysyvät pahoina. 

Dokic korosti taistelevansa kaikkien niiden hyväksi, joita on kiusattu ja arvosteltu ulkomuodon takia.

– En voi muuttaa maailmaa, mutta tulen jatkamaan puhumista, tämän käytöksen esiin tuomista, alustani käyttämistä johonkin hyvään ja muiden ihmisten tukemista. Yritän saada muut tuntemaan olonsa vähemmän yksinäisiksi ja pelokkaiksi.

– Kaikille niille, jotka tukevat minua, ja teitä on niin paljon, kiitos sydämeni pohjasta. Ja kaikille niille, jotka ovat aidosti hyviä ihmisiä, kiitos.

– Rakastan teitä kaikkia, jopa trolleja, koska annatte minulle niin paljon motivaatiota ja inspiraatiota tehdä, mitä teen, ja taistella kaltaisianne ihmisiä vastaan.

Lue myös:

    Uusimmat