Lukion aloittavien päälle paiskotaan kananmunia – näin poliisi kommentoi kyseenalaista ilmiötä

Perjantai-iltana ainakin Helsingissä oli liikkeellä runsaasti lukiolaisia, joista osa sotketuissa vaatteissa. 

Syynä tähän oli nasujaiset, joka on lukion kakkosluokkalaisten järjestämä "tervetuliaistapahtuma" lukion aloittaville. Tapahtumiin kuuluu usein nöyryyttämistä tai alistamista. 

MTV Uutiset on nähnyt videomateriaalia, jossa lukion aloittavat kumartavat polvillaan huutaen lukionsa nimeä. Toisessa videossa lukiolaiset vannovat jonkinlaisen valan, jonka päätteeksi heitä aletaan heitellä ilmeisesti kananmunilla. 

– Julistan itseni paskottavaksi, valassa sanotaan ennen kuin kananmunat alkavat lentää päälle. 

 

"Kaikilla näytti olevan hirveän hauskaa"

MTV Uutiset kysyi poliisilta, miltä videot näyttävät virkavallan silmin. 

– Näyttää aika normaalilta nasujaistoiminnalta. Tuollaista sotkemista ja elintarvikkeilla läträämistä se on ollut, komisario Johanna Sinivuori Helsingin poliisilaitokselta sanoo.  

Sinivuoren mukaan kananmunilla heittäminen voi täyttää lievän pahoinpitelyn tunnusmerkit. 

Komisario sanoo, että osallistujien vapaaehtoisuus on kuitenkin olennaista, kun tilannetta arvioidaan. 

Videoilla myös näkyy, kun tapahtumia kuvataan puhelimilla. 

– Kuvattavat henkilöt ovat ymmärtääkseni vapaaehtoisesti tässä. Kaikilla näytti olevan hirveän hauskaa, Sinivuori arvioi. 

Perinteisiä lukiolaisten nasujaisia järjestetään kielloista huolimatta – MTV Ruttopuistossa seuraamassa iltaa 9:55
Näin nasujaisia vietettiin Helsingin Ruttopuistossa vuonna 2021.

"Tämä perinne saisi kokonaan loppua"

Ylipäätään Sinivuori sanoo, että nasujaiskansa vaikuttaa vähentyneen. 

Hän sanoo, ettei poliisilla ole tarkkaa arviota, miten paljon väkeä oli tapahtumissa yhteensä liikkeellä tänä vuonna. Joka tapauksessa satoja. 

Sinivuori kertoo poliisin olevan tyytyväinen nuorisotoimen ja koulujen toimintaan. Nuorisotoimi oli komisarion mukaan näkyvästi esillä perjantai-iltana Helsingissä. 

Koulut sen sijaan ovat tarjonneet oppilaskunnille tuhat euroa ylimääräistä rahaa, mikäli ne järjestävät asiallisia tervetuliaistapahtumia. 

– Poliisin mielestä tämä perinne saisi kokonaan loppua. Varmasti löytyy fiksumpiakin tapoja juhlia koulujen alkua, Sinivuori sanoo. 

Mitä sitten tehdä, jos kokee joutuneensa kaltoinkohdelluksi nasujaisissa? 

– Jutella omien vanhempiansa kanssa ja ottaa yhteyttä poliisiin. Rikosilmoituksen voi tehdä netissä tai tulemalla käymään poliisiasemalla, Sinivuori ohjeistaa. 

Juttua muokattu 21.8. kello 15: Artikkelista on poistettu video, jossa oli kuvaa nasujaisista. 

Lue myös:

    Uusimmat