Mixu Paatelaisen aika A-maajoukkueen peräsimessä on käymässä vähiin. Mitä pidemmälle Paatelaisen aikakausi on edennyt, sitä heikommaksi Suomen peli on mennyt.
Paatelaisen ensimmäinen kausi 2011 oli suht hankala. Saldona oli kolme voittoa, yksi tasapeli ja neljä tappiota. 2012 voittoja tuli jo enemmän kuin tappioita, samoin 2013. Näiden kausien aikana saldo oli yhdeksän voittoa, kuusi tasapeliä ja kuusi tappiota. Noiden vuosien aikana nurin menivät mm. Turkki, Tshekki, Slovenia, Kypros ja Valko-Venäjä.
2014 Paatelaisen saldo oli 3-3-4, tänä vuonna se on ollut 1-1-2. Ja mikä hälyttävintä, seitsemästä viime pelistä on irronnut vain yksi voitto, yksi tasapeli ja viisi tappiota maalierolla 4-10. Neljä tehtyä maalia seitsemään otteluun kertoo tylyä kieltä joukkueen nykytilasta. Turpiin on näissä peleissä tullut Slovakialta, Unkarilta, Romanialta, Pohjois-Irlannilta ja Virolta. Ja jos jokin ei radikaalisti muutu, tämä lista saa lauantaina jatkoa Unkarista.
Murheellista peliä
Suomen esitys Viroa vastaan tiistaina Turussa oli karmaiseva. Vaikka avainpelaajia puuttui ja uusia miehiä kokeiltiin, oli suoritus alle kaiken arvostelun. Etenkin puolustus oli totaalisesti purjeissa. Tosin vastapainoksi hyökkäyspäässäkään ei saatu yhtään mitään aikaiseksi. Ja jälleen kerran Paatelainen vieritti syyn pelaajien niskaan. Ei siinä mitään, he siellä kentällä ovat pelaamassa, mutta jos valmennuksella ei olisi tuloksiin mitään merkitystä, miksi joukkueilla edes olisi valmentajia? Kovin harvassa ovat edelleen ne kerrat kuluneen neljän vuoden aikana, kun Paatelainen on ottanut omalle kontolleen yhtään mitään.
Paatelainen on hirttäytymässä omaan joulukuuseensa. Vaikka sen sisällä pelijärjestelmän painotuksia voidaan toki hiukan varioida, ei se ainakaan peliesityksissä ole näkynyt millään tavalla. Tuntuu siltä, että mitä enemmän pelejä tulee, sitä sekaisempi Suomi on. Vaikka totuus on, ettei materiaalimme ole parhaasta päästä, pitää siitä ehdottomasti saada enemmän irti. Lähes kaikki samat miehet siellä oli myös 2012 ja 2013, kun voittoja tuli aivan toiseen malliin ja peli jopa kulki ajoittain. Ovatko kaikki pelaajat taantuneet?
Luottavatko pelaajat Mixuun?
Vai olisiko kyse sittenkin siitä, että Paatelainen on menettänyt luottamuksensa pelaajien silmissä. Olisi hauskaa olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa, kun pelaajat puhuvat keskenään Paatelaisesta ja maajoukkueen pelaamisesta. Kun pelisysteemi ei toimi, syöpyvät epäonnistumiset pelaajien alitajuntaan. Eivät he varmasti tahallaan luovuta, mutta aika monen pelaajan otteista paistaa tietynlainen haluttomuus uhrata itsensä joukkueen eteen. Mistä se voisi johtua? Ehkä siitä, että pelaajat ovat turtuneet Paatelaiseen ja hänen teeseihinsä. He tietävät, että tällä systeemillä tulosta ei tule. Ja jos ei ole luottamusta omaan päävalmentajaan ja pelitapaan, ei sydän ole mukana. Miksi Niklas Moisander alisuorittaa maajoukkueessa? Miksi huikeasti seurajoukkueessaan pelaavasta Roman Eremenkosta ei saada enemmän irti? Mihin katoavat käytännössä kaikkien kärkipelaajien tehot, kun Suomi-paita vedetään päälle? Nämä ovat olennaisia kysymyksiä. Ja niitä on nyt esitetty jo niin monta kertaa, että vika on syvemmällä kuin näissä pelaajissa.
Pakkovoitto tai uusi valmentaja
Paatelaisen ainoa sauma jatkaa pestissään on voitto lauantaina Unkarista. Mitkään ennusmerkit eivät siihen viittaa. Jos pataan tulee, on ainoa järkevä ratkaisu laittaa Mixu luiskaan ja etsiä uusi maajoukkueluotsi saman tien. MTV:n tietojen mukaan uutta valmentajaa etsitään ensisijaisesti ulkomailta ja hyvä niin. Tosin uudella luotsilla olisi hyvä olla hiukan enemmän kannuksia ja hauista kuin Stuart Baxterilla taannoin. Pelkkä ulkomaalaisuus ei voi olla kriteeri.
Siinä missä Roy Hodgson vei suomalaiset inhorealistisella puolustustaktiikalla arvokisojen kynnykselle, Paatelainen on luottanut pallonhallintapeliin. Moni on kaipaillut takaisin hodgsonismin aikakaudelle, mutta asia ei ole yksiselitteinen. Totaalisen puolustamisen ja hyökkäysvoittoisen pallonhallintapelin välissä on vaihtoehtoja. Mixu Paatelainen ei ole pystynyt varioimaan pelitapaansa vastustajan mukaan riittävästi. Hänelle tärkeämpää on ollut ajaa jääräpäisesti sisään pelitapaa, joka ei ainakaan tuloksista ja pelin esteettistä elementeistä päätellen sille lainkaan sovi.
Lue Lex Hollon kaikki blogit täältä