Sipulit ovat maailman vanhimpia viljelykasveja, joiden suosio jatkaa kasvuaan. Historiantiedot kertovat, että jo tuhansia vuosia sitten kiinalaiset ja egyptiläiset osasivat valmistaa monenlaisia ruokia sipuleista. Sipulien syönti on lisääntynyt selvimmin vasta viime vuosina meillä Suomessa. Viimeisten 15 vuoden aikana sipulien käyttö on monipuolistunut ja syöty määrä on lähes kaksinkertaistunut. Suomalainen syö vuodessa vajaa viisi kiloa sipuleita.
Sipulin maku muuttuu ruuissa voimakkaan kirpeästä pehmeän makeaksi kypsennyksen aikana. Sipuliviikon uusissa ohjeissa pehmeyttä pääsee kokeilemaan parhaiten täyteläisessä pastakastikkeessa. Raikkaan kirpeä sipuli maistuu puolestaan salaateissa tai esimerkiksi punasipulisalsassa, joka sopii hyvin liharuokien seuraan tai leivän päälle. Aina sipulia ei tarvitse ruskistaa pannulla tai kypsentää pitkään esimerkiksi uunissa. Kirpeä sipuli leppyy mukavasti jo lyhyen mikroaaltouunikypsytyksen aikana. Esikypsennetty ja hienoksihakattu sipuli maistuu ruuissa hyvin myös lapsille ja antaa monille ruuille aromaattista lisämakua.
Uimalasit käyttöön?
Jokainen sipulin ystävä on joutunut kamppailemaan kuorittavien sipulien kanssa. Sipulin rikkipitoiset öljyt haihtuvat, kun sipulia leikataan. Nämä sinänsä vaarattomat öljyt ärsyttävät erityisesti silmiä. Konstit on monet, millä voidaan ehkäistä sipulihöyryjen joutumista silmiin. Parhaiten varustautuneet kotikokit ottavat uima- tai laskettelulasit käyttöön kuorimisen ja leikkaamisen ajaksi. Jotkut ovat jopa kokeilleet pitää samanaikaisesti palavaa tulitikkua suussa, joka estää höyryjen menoa silmiin. Viimeksi mainittu keino lienee arveluttavin.
Hyvä vinkki on pitää sipuleita kylmässä ennen kuorimista. Jääkaapissa säilytetyt kylmät sipulit ovat vähän "kohmeessa", jolloin öljyjä haihtuu vähemmän. Kotimaiset Kasvikset ry:n toimitusjohtaja Timo Taulavuori kertoo käyvänsä käsiksi sipuleihin liesituulettimen alla, jolloin puhallin imee kirpeimmät yhdisteet mennessään. Lisäksi veitsen terävyyteen kannattaa kiinnittää huomiota. Terävä veitsi leikkaa eikä ruhjo sipulia ja silloin itkettäviä rikkipitoisia öljyjä irtoaa sipulista mahdollisimman vähän.
Miten sinä ehkäiset sipulin itkettävän vaikutuksen, lähetä oma vinkkisi.


